torstai 8. maaliskuuta 2012

Ilmasto lämpenee - mitä sanovat markkinat?

Taloustieteessä markkinoilla tarkoitetaan lyhyesti järjestelyä, jossa ostajat ja myyjät kohtaavat toisensa vaihtaakseen hyödykkeitä. Yksi merkittävä markkinoiden tuotos on hinnanmuodostusmekanismi. Mikäli olosuhteet ovat suotuisat - taloustieteessä puhutaan täydellisestä kilpailusta - hyödykkeiden hinta muodostuu juuri sellaiseksi kuin pitääkin.

Talousuutisoinnissa markkinoista puhutaan nykyään lähes poikkeuksetta omana subjektinaan ("markkinat eivät luota Kreikkaan", "markkinat pettyivät Nokian tulokseen"). Mitään markkinasubjektia ei ole olemassa, sillä markkinan muodostavat toimijat, eli kaikki ne ihmiset, jotka sen sisällä toimivat. Hintasignaaleista tehdään lisäksi hätäisiä johtopäätöksiä yhdistämällä ne johonkin samaan aikaan tapahtuvaan ja mutu-pohjalta selitykseksi käyvään tekijään. Tärkeintä on löytää loogisenoloinen selittäjä, joka sitten voidaan pukea tyylikkään "analyysin" muotoon. Jokainen tilastotieteen peruskurssin käynyt tietää, että kahden ilmiön yhtäaikainen esiintyminen on eri asia kuin niiden välinen syy-seuraussuhde. Korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia.

Finanssikriisi on herätellyt laajan yleisön miettimään markkinoiden ja täydellisen kilpailun ideaalin autuutta. Kriitikoiden mielestä markkinat tarvitsevat sääntelyä, ja finanssikriisi osoittaa sen. Sääntelyn vastustajien mielestä finanssikriisi on nimenomaan osoitus sääntelyn aiheuttamista vääristymistä. Täydellinen kilpailu ei voi toteutua niin kauan kuin julkinen valta häiritsee markkinamekanismeja. Kiista on sovittamaton, ei vähiten siksi, että kumpikin ääripää on mahdotonta toteuttaa. Täydellinen sääntely ei olisi markkinataloutta vaan sosialismia, toisaalta markkinatalous ei yksinkertaisesti voi olla olemassa ilman jonkinasteista alkeellista sääntelyä (esim. yksityisomaisuus edellyttää sen määrittelemistä ja vahvistamista). Ideologisia kiistoja ei voida ratkaista lopullisesti, sillä niissä on kyse arvoista ja tärkeinä pidetyistä asioista. Millaisena näemme itsemme, mitä haluamme saavuttaa, mitkä asiat ovat tavoittelemisen arvoisia?

Vaikka arvot eivät olekaan tieteellisesti muunnettavissa lopullisiksi totuuksiksi, voimme kuitenkin tarkastella niistä syntyviä seurauksia ja sitä kautta välillisesti argumentoida niihin liittyviä hyötyjä ja haittoja. Otetaanpa esimerkiksi vaikka ilmastonmuutos. Voimme tieteellisin menetelmin havainnoida, että ihmisen toiminta kiihdyttää ilmastonmuutosta tavalla, joka on haitallista kaikille eliölajeille (myös meille ihmisille). Tiedemaailman lisäksi ongelma on tunnustettu 194 valtion toimesta vuonna 1992 solmitussa ilmastosopimuksessa. Kaikki nämä maat ovat tunnustaneet ongelman ja tarpeen löytää sille ratkaisu. Viime vuosien aikana yhteiseksi tavoitteeksi on asetettu maapallon lämpenemisen pysäyttäminen kahteen Celsius-asteeseen. Tämä tavoite asettaa tietyt rajat sille, kuinka paljon fossiilisia polttoaineita voidaan polttaa nykyhetken ja vuoden 2050 välillä. Maapallon tämänhetkisten öljy, kivihiili -ja maakaasuvarantojen koko on yli kaksi kertaa enemmän kuin arvioitu ihmiskunnan kollektiivinen sallittu päästömäärä. Toisin sanoen meillä on melkoisen selkeä ristiriita kahden tavoitteen välillä: a) pysäyttää ilmastonmuutos kahteen asteeseen b) perustaa yhteiskuntien toiminta fossiilisiin polttoaineisiin.

Tästä päästäänkin kirjoituksen alkuperäiseen aiheeseen eli markkinoihin. Onko markkinoista ratkaisemaan ilmaston ja fossiilisten polttoaineiden välinen ongelma? Heijastuuko markkinoilla ja hintamekanismissa edellä mainittu ristiriita? Voimmeko luottaa markkinoiden kykyyn hinnoitella hiilidioksidia? Maailman kymmenestä suurimmasta yrityksestä kuusi perustaa liiketoimintansa fossiilisten polttoaineiden tuottamiseen ja myymiseen. Shellin, Exxonin, BP:n, China National Petroleumin ja kumppaneiden liiketoiminta, markkina-arvo ja menestys perustuvat oletukselle siitä, että jatkamme niiden tuotteiden käyttämistä vielä pitkään. Viimeiset neljä vuotta maailma on puhunut pankkeihin liittyvistä piilotetuista riskeistä, mutta sen paremmin markkinat kuin taloustieteilijätkään eivät näytä olevan huolissaan hiileen perustuvien yritysten taseisiin piilotetuista ongelmista. Kreikkalainen tilinpito on yleinen ivan kohde, Shellin tai Exxonin puolestaan ei. Voisi kuitenkin väittää, että jälkimmäisten laskenta perustuu vähintään yhtä suurelle lyhytnäköisyydelle ja itsepetokselle.

Ilmastonmuutokseen liittyvä riski ei näy sen paremmin markkinoilla kuin hinnoissakaan. Toisin sanoen, mikäli haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen kahteen asteeseen, emme voi jatkaa sen tiedon pohjalta, mitä markkinat meille kertovat. Voimme kiistellä kuntajaosta, kehitysavusta tai perustulosta, mutta luonnontieteellisille faktoille emme voi mitään. Ilmasto-ongelman ratkaiseminen edellyttää markkinoiden perusoletusten ja paradigmojen muuttamista perustavanlaatuisella tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti