Powered By Blogger

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Öljyä riittää, mutta kuinka kauan sitä tarvitaan? Eri skenaariot tarkastelussa.



  • Öljyn kulutus on kolminkertaistunut 1960-luvulta. Monet olettavat kysynnän kasvavan tasaisella tahdilla myös tulevina vuosikemmeninä. 
  • Talouskasvun laadullinen muutos, teknologia ja ilmastopolitiikka voivat kuitenkin aiheuttaa historiallisen käänteen öljyn kulutuksessa
  • Arviot öljyn kysyntähuipusta vaihtelevat merkittävästi. Kansainväliset öljy-yhtiöt ennustavat huippua aikavälillle 2030-50, eurooppalaiset yhtiöt nopeammin kuin amerikkalaiset
  • Vaihtoehtoiset ennusteet olettavat kysyntähuipun tapahtuvan huomattavasti aikaisemmin, jopa 2020 mennessä
  • Tulevaisuuden ennustaminen on lähes mahdotonta, mutta hajonta osoittaa, että riski väärin arvioiduille kysyntäennusteille on merkittävä


Maailmantalous pysyy liikkeessä öljyn avulla ja sitä pidetäänkin hyvällä syyllä yhtenä ihmiskunnan  kriittisimmistä resursseista. Öljyn saatavuus ja hinta määrittävät yritysten tuottoja, valtioiden budjetteja ja kulutustuotteiden hintoja. 


Ihmiskunta käyttää päivittäin yhteensä 95 miljoonaa barrelia öljyä ja se on kiinteä osa lähes kaikelle sitä mitä ihmiset arjessaan tarvitsevat liikkumisesta ruoantuotantoon. On kuitenkin yksi asia, joka nousee öljyn kulutuksessa ylitse muiden: liikenne. Maailman autot, moottoripyörät, rekat, lentokoneet ja laivat kuluttavat yli puolet kaikesta öljystä. On selvää, että ilman öljyä maailmantalous sekä ihmisten ja tavaroiden liikuttelu eri muodoissaan olisi mahdotonta.

Historiallisesti öljynkulutus on kasvanut vahvasti globaalin talouskasvun kanssa samassa tahdissa. Viime vuosikymmeninä öljynkulutuksen kasvu on ollut päätähuimaavaa. 1960-luvulla luku oli 30 miljoonaa barrelia päivässä. 2010-luvulla päivässä käytetyn öljyn määrä on kolminkertaistunut. 

Öljyn kohdalla suurin kysymys on ollut pitkään onko raaka-ainetta saatavissa riittävästi kattamaan kasvava kysyntä (ns. peak oil-keskustelu). Öljy-yhtiöiden valitseman liiketoimintastrategian keskeisenä oletuksena on ollut tasaisesti ja loputtomiin kasvava öljyn kysyntä. Viime vuosina keskusteluun on noussut kuitenkin päinvastainen näkemys. Entä jos öljyn kysyntä kääntyy nopeasti laskuun (ns. peak oil demand)?

Öljyfirmojen ja alan analyytikoiden keskuudessa kysymys on saanut paljon huomiota. Yksimielisyys on, että kulutuksen kasvu hidastuu ja kääntyy jossain vaiheessa jopa laskuun, mutta suurin ja taloudellisesti arvokkain on kysymys koska tämä historiallinen muutos tapahtuu ja mitkä sen vaikutukset tulevat olemaan? 

Öljyn kysynnän perusoletukset


Aloitetaan kysymyksen tarkastelu matemaattisista perusteista. Öljynkulutuksen kasvu liikenteessä riippuu kahdesta muuttujasta: mikä on autojen osuus kaikista liikutuista kilometreistä (autojen määrä x ajetut kilometrit per auto) sekä autojen polttoainekulutuksesta (mitä tehokkaampi auto, sitä vähemmän kulutusta). Kertomalla nämä tekijät keskenään saadaan luku, joka kertoo kulutetun polttoaineen määrän.