Muistan vieläkin elävästi, kun ala-asteen maantiedon tunnilla käsiteltiin ensimmäistä kertaa maapallon historiaa ja maailmankaikkeutta. Opettaja kertoi laiskalla ja tylsistyneellä äänellä alkuräjähdyksestä, universumin laajentumisesta ja planeettojen muodostumisesta. Ehkä olin aikaisemmin kuullut kaikesta tästä, mutta ensimmäistä kertaa jäin miettimään, kuinka valtava, käsittämätön ja kaoottinen paikka universumi tuntui olevan. Loputon määrä galakseja, räjähdyksiä ja mustia aukkoja. Kotiin kävellessäni aloin voimaan pahoin. Nuori mieleni ei pystynyt käsittelemään eteeni tarjoiltua valtavaa tietomäärää ja ennen kaikkea sitä mitättömyyden, merkityksettömyyden ja sattumanvaraisuuden tunnetta, jonka kuulemani ja näkemäni todistusaineisto minussa aiheutti. Tunsin olevani hukassa, sekä fyysisesti että henkisesti. Kotipihaan tullessani menin nurmikolle makaamaan ja tuijotin taivaalle. Tuon sinertävän kalvon yläpuolella on avaruus, ajattelin. Siellä on kuolettavan kylmää, vaarallista säteilyä, ei happea hengitettäväksi. Ilman tätä ohutta ja sinertävää verhoa me kaikki kuolisimme välittömästi. En ole koskaan elämässäni tuntenut vastaavaa haavoittuvuuden tunnetta. Kuinka vähän ihminen arvostaakaan itsestäänselvyytenä pitämiään asioita, kunnes ne lakkaavat sitä olemasta.
Luin hiljattain Bill Brysonin loistokkaan A Short History of Nearly Everything, joka nimensä mukaisesti pyrkii kertomaan lähes kaiken kaikesta, eli sen mitä universumissa on tapahtunut alkuräjähdyksen ja nykyhetken välillä. Filosofisesti haastavan maantiedon tunnin muisto palasi mieleeni kohdassa, jossa Bryson kirjoittaa maapallon mitättömästä koosta universumin mittakaavassa.
Valtaosa maapallon elollisista yksiköistä kykenee selviämään ja lisääntymään ainoastaan hyvin kapealla vyöhykkeellä. Syvimmän meren pohjasta korkeimman vuoren huipulle ulottuva, elämää ylläpitävä vyöhyke on enimmillään vain 20 km paksu. Maalla eläville, happea hengittäville nisäkkäille elintila on vielä tätäkin rajatumpi. 99,5 prosenttia maankuoren ja ilmakehän rajaamasta vyöhykkeestä on ihmisille elinkelvotonta fysiologisten rajoitteidemme takia. Luku saattaa äkkiseltään kuulostaa pieneltä, mutta täytyy huomioida, että meret peittävät yli 70 % maapallosta. Evoluutio ei ole tarjonnut meille paljoakaan eväitä selviytymiseen vedenalaisessa maailmassa.
Maan pinnalla asuvien lajien kannalta ilmakehä on erityisen merkityksellinen. Ilmakehä pitää planeetan keskilämpötilan elämälle suotuisana ja samalla suodattaa pois auringon haitallista säteilyä. Ilman ilmakehää lämpötila Maan pinnalla olisi pysyvästi pakkasen puolella ja haitallinen ultraviolettisäteily tunkeutuisi kudoksiimme.
Olin kolmevuotias, kun Etelänavan yläpuolelta löydettiin valtava aukko. Ongelmaa oli vaikea selittää kansantajuisesti, koska mitään varsinaista, silmin havaittavaa aukkoa ei ollut. Yläilmakehän näkymätön otsonimolekyyleistä koostuva vyöhyke suojelee maanpäällistä elämää Auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. Kylmälaitteissa käytetyt freonit ja erilaiset bromiyhdisteet olivat tuottaneet otsonin kannalta ikävän sivuvaikutuksen, ne tuhosivat sitä nopealla tahdilla. Vaikutus oli erityisen tuhoisa nimenomaan eteläisellä napa-alueella.
Kaksi vuotta aukon havaitsemisen jälkeen kansainvälinen yhteisö sitoutui vähentämään haitallisten CFC-yhdisteiden tuotantoa estääkseen otsonikerroksen tuhoutumisen. Maantiedon kurssilla opettaja kertoi tällä kertaa innostuneena, kuinka pontevasti ongelman ratkaisemiseen oli tartuttu. Otsonikerroksen suojeluun tähtäävää sopimusta ja ns. Montrealin pöytäkirjaa pidetään edelleen yhtenä määrätietoisen ympäristönsuojelun onnistuneimmista saavutuksista. Opettajani innostus tarttui myös minuun. Ehkä lajina olemme kykeneviä ylittämään erimielisyytemme ja työskentelemään yhteisen hyvän eteen. Otsonisopimuksesta taisi kulua vuosi, kun tiedemiesten huoli ilmastonmuutoksesta saavutti suuren yleisön. Ja tällä kertaa ei ollutkaan kyse jääkaapeista ja muutamasta teollisuuskaasusta, vaan siitä miten me tavalliset ihmiset söimme, asuimme ja liikuimme.
Ilmastonmuutos on merkittävä ongelma ja siitä puhutaan kaikkialla. Ilmastoon verrattuna maaperään liittyvät ongelmat ovat kuitenkin monella tavalla akuutimpia. Olemme älykäs laji, mutta hienoista saavutuksistamme ja taiteellisista taipumuksistamme huolimatta olemme riippuvaisia ohuesta maan pintakerroksesta ja siitä, että taivaalta tulee sadetta. Kaloja lukuun ottamatta kaikki päivittäinen ravintomme viljoista kasvien kautta lihaan saa alkunsa ohuesta kerroksesta maata, joka sisältää oikean sekoituksen elämälle vaadittavia ainesosia.
Olin kolmevuotias, kun Etelänavan yläpuolelta löydettiin valtava aukko. Ongelmaa oli vaikea selittää kansantajuisesti, koska mitään varsinaista, silmin havaittavaa aukkoa ei ollut. Yläilmakehän näkymätön otsonimolekyyleistä koostuva vyöhyke suojelee maanpäällistä elämää Auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. Kylmälaitteissa käytetyt freonit ja erilaiset bromiyhdisteet olivat tuottaneet otsonin kannalta ikävän sivuvaikutuksen, ne tuhosivat sitä nopealla tahdilla. Vaikutus oli erityisen tuhoisa nimenomaan eteläisellä napa-alueella.
Kaksi vuotta aukon havaitsemisen jälkeen kansainvälinen yhteisö sitoutui vähentämään haitallisten CFC-yhdisteiden tuotantoa estääkseen otsonikerroksen tuhoutumisen. Maantiedon kurssilla opettaja kertoi tällä kertaa innostuneena, kuinka pontevasti ongelman ratkaisemiseen oli tartuttu. Otsonikerroksen suojeluun tähtäävää sopimusta ja ns. Montrealin pöytäkirjaa pidetään edelleen yhtenä määrätietoisen ympäristönsuojelun onnistuneimmista saavutuksista. Opettajani innostus tarttui myös minuun. Ehkä lajina olemme kykeneviä ylittämään erimielisyytemme ja työskentelemään yhteisen hyvän eteen. Otsonisopimuksesta taisi kulua vuosi, kun tiedemiesten huoli ilmastonmuutoksesta saavutti suuren yleisön. Ja tällä kertaa ei ollutkaan kyse jääkaapeista ja muutamasta teollisuuskaasusta, vaan siitä miten me tavalliset ihmiset söimme, asuimme ja liikuimme.
Ilmastonmuutos on merkittävä ongelma ja siitä puhutaan kaikkialla. Ilmastoon verrattuna maaperään liittyvät ongelmat ovat kuitenkin monella tavalla akuutimpia. Olemme älykäs laji, mutta hienoista saavutuksistamme ja taiteellisista taipumuksistamme huolimatta olemme riippuvaisia ohuesta maan pintakerroksesta ja siitä, että taivaalta tulee sadetta. Kaloja lukuun ottamatta kaikki päivittäinen ravintomme viljoista kasvien kautta lihaan saa alkunsa ohuesta kerroksesta maata, joka sisältää oikean sekoituksen elämälle vaadittavia ainesosia.
Tällä hetkellä melkein 40 % planeettamme maapinta-alasta on valjastettu maatalouden käyttöön. Tulevaisuudessa häämöttävän väestönkasvun takia ruokaa pitäisi tuottaa lähes kaksi kertaa nykyistä enemmän. Melko olennainen kysymys on kuitenkin missä ja miten tämä ruoka aiotaan kasvattaa? Maaperän eroosio on jo merkittävä ongelma monissa osissa Australiaa, Kiinaa, Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Arvioiden mukaan joka vuosi noin 10 miljoonaa hehtaaria viljelysmaata menetetään eroosion vuoksi. YK:n mukaan 300 miljoonaa hehtaaria aikaisemmin viljelyskelpoista maata on menetetty kestämättömien tuotantotapojen vuoksi. Tämä alue vastaa suurin piirtein Euroopan nykyväestön ruokkimiseen vaadittavaa alaa.
Maaperän pintakerroksen uusiutuminen voi kestää satoja vuosia, joten kvartaaliajattelussa maaperää voidaan pitää käytännössä uusiutumattomana luonnonvarana. Monissa maailman osissa maataloustuotantoon kelpaavaa alaa menetetään nopeammin kuin sitä luonnollisesti uusiutuu. Kuivilla alueilla keinokastellut alueet muuttuvat niin suolaisiksi, ettei niissä kasva mikään. Tämän lisäksi käytössä olevat maatalousmaat saastuvat ja muuttuvat käyttökelvottomiksi. Maatalous on aiheuttanut planeettamme pintaan arven, joka on kooltaan lähes yhden kolmasosan koko planeetan viljelykelpoisesta alasta.
Kautta historian sivilisaatiot ovat kukoistaneet tai tuhoutuneet riippuen maaperän tuottavuudesta. Amerikkalainen Jared Diamond vertaa nykytilannetta historiallisesti Irakiin, joka kuului aikanaan ns. Hedelmällisen Puolikuun alueeseen. Lähi-idässä sijaitseva Turkin ja Iranin vuorten eteläpuolinen alue oli aikansa vaurain, innovatiivisin ja edistynein. Kestämätön maatalous aiheutti maaperän ongelmia, suolaantumista, eroosiota ja metsäkatoa, jonka seurauksena yhteiskunnallinen romahdus oli vääjäämätön. Maaperään liittyvät ongelmat romahduttivat myös Pääsiäissaaret, Väli-Amerikan Maya-kulttuurin sekä monia Tyynen valtameren saarilla asuvia yhteiskuntia. Diamondin mukaan ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja muut ympäristöongelmat ovat akuutteja ja ansaitsevat kaiken huomion, mutta niiden yhteyttä maaperän ongelmiin ei tulisi sivuuttaa merkityksettöminä. Maasta olemme syntyneet ja maaksi olemme joskus uudelleen muuttuva. Ajatus ei sinänsä ole mikään uusi, sillä jo vuonna 1921 Aldo Leopold kirjoitti Erosion and Prosperity-kirjassaan maaperästä näin:
Kautta historian sivilisaatiot ovat kukoistaneet tai tuhoutuneet riippuen maaperän tuottavuudesta. Amerikkalainen Jared Diamond vertaa nykytilannetta historiallisesti Irakiin, joka kuului aikanaan ns. Hedelmällisen Puolikuun alueeseen. Lähi-idässä sijaitseva Turkin ja Iranin vuorten eteläpuolinen alue oli aikansa vaurain, innovatiivisin ja edistynein. Kestämätön maatalous aiheutti maaperän ongelmia, suolaantumista, eroosiota ja metsäkatoa, jonka seurauksena yhteiskunnallinen romahdus oli vääjäämätön. Maaperään liittyvät ongelmat romahduttivat myös Pääsiäissaaret, Väli-Amerikan Maya-kulttuurin sekä monia Tyynen valtameren saarilla asuvia yhteiskuntia. Diamondin mukaan ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja muut ympäristöongelmat ovat akuutteja ja ansaitsevat kaiken huomion, mutta niiden yhteyttä maaperän ongelmiin ei tulisi sivuuttaa merkityksettöminä. Maasta olemme syntyneet ja maaksi olemme joskus uudelleen muuttuva. Ajatus ei sinänsä ole mikään uusi, sillä jo vuonna 1921 Aldo Leopold kirjoitti Erosion and Prosperity-kirjassaan maaperästä näin:
"All natural resources - are soil or derivatives of soil. Farms, ranges, crops, and livestock, forests, irrigation water and even water power resolve themselves into questions of soil. Soil is therefore the basic natural resource. [...] The destruction of soil is the most fundamental kind of economic loss which the human race can suffer.”
Yksittäinen ihminen voi tuntea itsensä mitättömäksi luonnonvoimien armoilla. 7 miljardin lajitoverimme kanssa olemme kuitenkin onnistuneet kyykyttämään luontoa pahemman kerran. Vaikka ajatus tuntuu intuitiivisesti melko mahdottomalta, meillä on kyky rikkoa planeettamme elämää ylläpitävät mekanismit. On harmi, että ihmislajille ei ole toimitettu Maan käyttöohjetta. Yritys-erehdysmenetelmällä törmäämme jatkuvasti tilanteisiin, jossa joudumme korjaamaan omasta toiminnastamme johtuvia sivuvaikutuksia. Postin kuljettamissa laatikoissa on usein symboleja, jotka kertovat, että kuljetettava tavara on erityisen helposti särkyvää. Ehkä planeettammekin tarvitsisi symbolisen "käsiteltävä varoen"-kyltin kylkeensä, jotta ymmärtäisimme pitää siitä parempaa huolta.
Hyvää juhannusta!
