perjantai 11. maaliskuuta 2011

Energia ja yhteiskuntien selviämismahdollisuudet.



"Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että tulemme onnistumaan Auringon energian valjastamisessa käyttöömme – jos auringonsäteet olisivat sodankäynnin välineitä, me olisimme siirtyneet aurinkoenergiaan jo vuosisatoja sitten."
Sir George Porter


Ilmastonmuutokseen ja energiaan liittyvästä keskustelusta unohtuu yleensä yksi merkittävä tekijä: historia. Ihmiskunnan historiassa monimutkaiset ja energiaintensiiviset yhteiskunnat ovat anomalia, poikkeus. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että tälläiset yhteiskunnat tarvitsevat valtavat määrät energiaa tullakseen monimutkaisiksi. Samoin niiden monimutkaisuuden ylläpitäminen vaatii  suuren määrän jatkuvatuottoista energiaa. Nykyinen, fossiilisiin polttoaineisiin perustuva maailmantalous on sekä äärettömän energiaintensiivinen että monimutkainen.  Energia -ja ilmastokysymyksen ratkaiseminen asettaa ihmiskunnan vaikeiden kysymysten eteen. Kummatkin kysymykset ovat monimutkaisia ja vaikeita, ja meidän on ratkaistava ne samanaikaisesti ja toisiaan tukevalla tavalla.

Tapamme tuottaa energiaa fossiilisista polttoaineista yhteiskuntien käyttöön on merkittävin syy ilmaston lämpenemisen taustalla. Käytämme öljyä, kivihiiltä ja maakaasua asumusten lämmittämiseen, liikkumiseen, ruoan tuottamiseen ja tavaroiden valmistamiseen. Noin 85 % kaikesta käyttämästämme energiasta tuotetaan fossiililla polttoaineilla. Emme voi elää ilman fossiilisia, emmekä voi elää niiden kanssa. Jos jatkamme samalla polulla, ilmastonmuutos karkaa käsistä, toisaalta yhteiskunnat tarvitsevat energiaa kaikkiin toimintoihinsa, joten emme voi välittömästi lopettaa niiden käyttöäkään.

Luonnosta saatavan energian valjastaminen ihmisen käyttöön on mahdollistanut asteittaisen yhteiskuntien monimutkaisuuden kasvun. Energia on yksinkertaisesti fyysisen järjestelmän kykyä tehdä työtä. Aiemmin työ suoritettiin raakaa lihasvoimaa käyttäen. Jossain vaiheessa lajimme onnistui valjastamaan käyttöönsä muita eläinlajeja, kuten hevosen ja lehmän. Rajatummassa mittakaavassa ihmisyhteisöt oppivat myös luonnonvaroissa olevan energian muuttamisen käytettävään muotoon. Ihminen oppi polttamaan puuta sekä hyödyntämään tuulessa ja vedessä olevaa energiaa. Kuitenkin vasta teollisen ja teknologisen vallankumouksen myötä pystyimme hyödyntämään luonnonvaaroja suuressa mittakaavassa. Nykyisten yhteiskuntien monimuotoisuuden ja monimutkaisuuden saavuttaminen on vaatinut huikeat määrät energiaa, ja samalla tämän rakenteen ylläpitäminen on tehnyt meistä täysin riippuvaisia halvasta ja helposti saatavilla olevista energianlähteistä. Ongelmana on, että emme pysty tuottamaan ja hyödyntämään vaadittavaa energiaa kestävällä tavalla.  

Resurssien saatavuuteen ja käyttämiseen liittyvät ongelmat eivät ole ainoastaan nykyisten yhteiskuntiemme ongelma. Resurssikysymykset ovat olleet ihmisyhteisöjen menestyksen tai tuhoutumisen keskiössä siitä saakka, kun maanviljelyyn ja erikoistumiseen pohjautuvat mallit rupesivat leviämään n. 12 000 vuotta sitten. Menneinä aikoina yleinen ratkaisu resurssien riittämättömyyteen oli laajentua alueellisesti ja etsiä uusia hyödynnettäviä resurssikohteita. Viimeisin siirtymämme tällä polulla alkoi 1700-luvun Englannissa, jossa puunkäyttö resurssina saavutti lakipisteensä. Siirryttiin käyttämään kivihiiltä ja siihen liittyvää teknologiaa. Keksittiin höyrykone, kanaalit ja rautatiet tämän resurssin hyödyntämisen ympärille. Hiilenkäyttöön siirtymistä epäiltiin aluksi. Etenkin monarkiassa sen ulkomuoto ja louhinta syvältä kaivoksista herätti pelkoa, että aine oli itse asiassa itsensä paholaisen tuotoksia. Ajatellen nykyistä ilmasto-ongelmaa, näissä pelot olivat  tietyllä tavalla aiheellisia. Olemme 250 vuotta myöhemmin kohtaamassa tilanteen, jossa emme voi enää hyödyntää vanhaa strategiaa. Emme voi yksinkertaisesti siirtyä yhdestä rajallisesta resurssista seuraavaan. Olemme itse luoneet tilanteen, jossa tämä ei ole enää mahdollista. Lajimme on menestyksekkäästi lisääntynyt ja levinnyt jokaiseen maapallon asuttuun kolkkaan ja olemme tilanteessa, jossa ympäristö ei enää pysty vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. Metsäkato, kalakantojen romahtaminen, makean veden riittämättömyys, öljyn ja muiden polttoaineiden ehtyminen kertovat kaikki samaa kieltä. Olemme tulleet nykymuotoisen, ekspansioon perustuvan mallin loppuun. Teollisuusmaiden kannalta kohtalonkysymykseksi nousee öljy, sillä se on yhteiskuntiemme kantava voima ruoantuotannosta liikkumiseen. 

Öljyn loppumisen tarkasta ajankohdasta voidaan kiistellä loputtomiin. Kukaan ei kiistä sitä, että kyseessä on rajallinen luonnonvara, joka tulee loppumaan joka tapauksessa joku päivä. Siihen nähden keskustelu siitä pitäisikö öljyaddiktiosta luopua nyt vai vasta vähän myöhemmin, on jotenkin absurdi. Ilmastonmuutos, ruoan hinnannousu, Pohjois-Afrikan levottomuudet ovat taas vain yksi lukuisista muistutuksista sille miksi, öljystä olisi parempi luopua mahdollisimman nopeasti. Yhdysvalloissa öljyriippuvuuteen ja sen aiheuttamiin ulkopoliittisiin ongelmiin liittyvää keskustelua on käyty vuosikymmeniä. 1970-luvun energiakriisien aikaan luopuminen öljystä oli jo varteenotettava vaihtoehto. Valitettavasti sillä kertaa muutos jäi poliittisten julistusten tilalle. Alkaisiko aika olla taas kypsä muutokselle? Tällä kertaa sellaiselle, joka tuottaisi pysyvän ajattelu –ja käyttäytymismallin muutoksen?

Viitteitä vanhakantaisen ajattelun pysyvyydestä saa edelleen päivittäin. Yhdysvallat on hyvä esimerkki siitä, mitä taantumuksellinen ajattelu ja pelko muutoksesta saavat aikaan. Yhdysvallat ostaa tällä hetkellä ulkomailta n. miljardilla dollarilla öljyä päivittäin. Kokonaisuudessaan tämä toiminta vastaa n. puolta maan kauppavajeesta. Noin 20 % tuonnista tulee nimenomaan poliittisesti ongelmalliselta ja epävakaalta Lähi-idän alueelta. Yhdysvallat kuluttaa keskimäärin 25 % kaikesta maapallolla jalostetusta öljystä. Maalla itsellään on vain 2 % tunnetuista öljyvaroista. Arkijärjellä ajateltuna nämä luvut kertovat aika yksiselitteistä tarinaa. Öljyriippuvuuden vähentäminen olisi taloudellisesti, ympäristöllisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti järkevää. Se vähentäisi kauppavajetta, pienentäisi energialaskuja, hillitsisi ilmastonmuutosta ja muita öljynkäyttöön liittyviä ympäristöongelmia, toisi helpotusta ulkopoliittisesti vaikeisiin Lähi-idän kysymyksiin jne. Kaikesta näistä faktoista, ja Meksikonlahden öljykatastrofista huolimatta, republikaanit ovat ajamassa offshore-porauksen lisäämistä, Alaskan luonnonsuojelualuiella olevien öljylähteiden hyödyntämistä ja muiden epätavallisten öljylähteiden hyödyntämistä. Öljyaddiktiosta irtautuminen ei varmasti ole helppoa. Joku on verrannut ihmiskunnan öljyriippuvuutta huumeriippuvuuteen. Hoemme itsellemme jatkuvasti "vielä muutama satsi, huomenna aloitan uuden elämän." Addiktiosta irtipääseminen ei kuitenkaan käy yhtään sen helpommaksi. Alussa George Porterilta esitetty lainaus on osuva. Kyse on ennen kaikkea motivaatiosta ja halusta löytää ratkaisu öljyongelmaan. On huono strategia odottaa päivää, jolloin jokin ulkoinen shokki pakottaa muutokseen. Strategiaksi ei voi kutsua toimintaa, jossa ollaan olosuhteiden uhrina sen sijaan, että itse pyrittäisiin luomaan olosuhteet ja mahdollisuuksia rajaava kehikko.

Ihmiskunnalla on historiallinen tilaisuus muutokselle. Olemme reilut 200 vuotta rakentaneet yhteiskuntiamme halvan ja helposti hyödynnettävien fossiilisten polttoaineiden varaan. Voimme ottaa oppia historiasta ja niistä varoittavista esimerkeistä, joissa sivilisaatiot eivät kyenneet sopeuttamaan toimintaansa resurssien asettamiin rajoihin. Olemme luoneet kompleksiset järjestelmät hiilenkäyttöön perustuvan järjestelmän ympärille. Nyt tuo järjestelmä on purettava pala palalta ja rakennettava uusi, kestävään ja kaikkien saatavilla olevaan energiamuotoon perustuvaksi. Muutos ei varmasti ole helppo eikä toteudu yhdessä yössä. Jotkut epäilijät sanovat, että ihmiskunnan energiatarpeita ei voida tyydyttää auringosta, tuulesta tai vedestä. Minusta on paljon realistisempaa tukeutua taivaalla vielä miljardeja vuosia loistavaan keltaiseen fuusioenergiaan kuin kuvitella, että voimme jatkaa edes muutamaa vuosikymmentä nykymallilla.  Uusiutuvista ja kestävistä energianlähteistä puhuminen on realismia puhtaimmillaan, koska olemme tulleet nykymuotoisen hiili-intensiivisen kehityksen päätökseen.

Kirjoitukseni inspiraationa toimi:

Tainter, Joseph A (1995), "Sustainability of Complex Societies", Futures Vol.27, No 4., 397-407.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti