Päästöjen vähentäminen ei onnistu tuilla ja kielloilla. Ilmastopolitiikka edellyttää systeemistä muutosta ja taloudellista ohjausta.

Suomessa on noussut kiivas keskustelu kivihiilestä, kun ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ehdotti kivihiilikiellon aikaistamista vuoteen 2025 aikaisemmin kirjatun vuoden 2030 sijaan. Samaan aikaan hallituksen sisällä on YLE:n mukaan  noussut ilmiriita uusiutuvan energian tukipaketista. 

Keskustelu on monesta syystä ajankohtainen. Uusimpien tilastojen mukaan Suomen kasvihuonekaasupäästöt kääntyivät merkittävään nousuun vuonna 2016. Yhtenä keskeisenä syntipukkina oli juuri kivihiilen kulutuksen kasvu. On mielenkiintoista, että Suomen päästöt lähtevät kasvuun juuri samalla hetkellä, kun talouskasvu on lähtenyt kunnolla käyntiin.

Suomi ei ole poikkeus kansakuntien joukossa. Kansainvälistä päästökehitystä seuraava Global Carbon Project arvioi, että viime vuonna globaalit päästöt kääntyivät kahden prosentin kasvuun. 

Paljon puhuttu ja hehkutettu Pariisin sopimus ja uusiutuvan energian kasvu eivät ole onnistuneet kääntämään päästöjä alaspäin suuntautuvalle uralle. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiskunnan energiankulutus kasvaa huimaa vauhtia ja vähäpäästöinen energia korvaa ainoastaan osan tästä kasvusta. 

Yksittäisten valopilkkujen merkitys kokonaisuudessa paljastuu hyvin, kun katsotaan hiiltä. Kivihiilen globaalin kulutuksen väheneminen on ainutlaatuinen tilanne, ja se johtuu pitkälti Kiinasta. Uutisissa on puhuttu paljon Kiinan ilmansaasteista ja kunnianhimoisista ilmastotoimista, mutta päästökehityksen taustalla on paljon yksinkertaisempi selitys. Kiina on rakentanut nyt niin paljon kivihiilivoimaloita, ettei se tällä haavaa enää tarvitse niitä lisää. Tämä yhdistettynä talouskasvun hidastumiseen ja talouden rakenteellinen muutos selittävät pitkälti, miksi Kiinan päästökasvu on (toistaiseksi) pysähtynyt. 

Tilanne ei ole paljon parempi USA:ssa. Trumpin pyrkimys romuttaa Obaman aikaista ilmastopolitiikkaa alkaa näkymään varmaan jossain vaiheessa myös päästöissä, mutta myös Yhdysvalloissa päästökehitystä selittää keskeisesti vahva talouskasvu. Myöskään Euroopassa tilanne ei ole yhtään parempi. Päästöt eivät ole vähentyneet neljään vuoteen vaan pysyvät itsepäisesti samalla tasolla. Tämä tilanteessa, jossa EU on palaamassa takaisin vahvan kasvun uralle, ja kasvu on nopeinta lähes 10 vuoteen.

Selitys tälle kaikelle tulee pitkälti siitä, että päästöjen yhteys talouteen ja kasvuun on edelleen lähes rikkumaton. Kun talous kasvaa, alkavat päästöt myös kasvaa. 2010-luvulla nähty hitaampi päästökehitys saattaa olla siis vain hitaamman talouskasvun tarina.

Tällä havainnolla on huolestuttavia seuraamuksia ilmastopolitiikalle. Se tarkoittaa nimittäin, että ilmastopolitiikan lääkkeet eivät ole tarpeeksi voimakkaita. Ympäri maailmaa ilmastotoimia tehdään pitkälti teknologian kehittäminen ja edistäminen edelle. Maat tukevat uusiutuvan energian lisäämistä, biopolttoaineita, sähköautojen hankkimista jne. Tämä ei kuitenkaan selkeästi riitä ainakaan kahdesta syystä: toimet eivät koske kaikkia talouden osia ja toisaalta saastuttamiselle ei laiteta tarpeeksi voimakkaita rajoitteita.

Politiikassa on helppo juuttua yksittäisiin kieltoihin ja tukiin. Talous ja markkinat toimivat kuitenkin kokonaisuutena ja yksittäinen muutos ilman systeemistä näkökulmaa tuottaa ei-halutun lopputuloksen. Sähkömarkkinoiden emeritusprofessori Mikko Kara kuvaa oivasti poukkoilevan ja puutteellisen energiapolitiikan vaikutuksia Suomessa (HS 12.1.)

“SUOMESSA on tehty viime aikoina monia energiapoliittisia päätöksiä, joilla on pyritty vähentämään hiilidioksidipäästöjä, mutta toimet ovat johtaneet päinvastaiseen tulokseen tai ainakin tulleet kalliiksi.Maakaasun veron nosto kahdeksankertaiseksi johti siihen, että hiilen käyttö lisääntyi ja hiilivoima­laitokset syrjäyttivät sähköjärjestelmän kannalta tehokkaammat kaasuvoimalaitokset. Tuulivoiman yli­mitoitettu syöttötariffi käy kalliiksi valtiolle ja tuli suomalaisen tuuli­voimateollisuuden kehittymisen kannalta liian myöhään. Poltto­turpeen veronkorotus johti kivi­hiilen käytön kasvuun ja energiapuun käytön vähenemiseen. Kaikkien näiden päätösten taustalla on ollut puutteellinen ymmärrys energiajärjestelmän toiminnasta ja riippuvuussuhteista.” (lihavointi kirjoittajan)

Tehokkain ja vaikuttavin keino olisi ulottaa ilmastopolitiikka koko talouden kattavaksi, laittaa hiilelle hinta ja varmistaa, että päästöt pysyvät laskevalla uralla tapahtui mitä tahansa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kalifornian ilmastopolitiikka, jossa päästökauppa kattaa 85 % kaikista päästöistä ja toimii perälautana silloin kun muut toimet eivät tuota haluttua vaikutusta. Kaliforniassa talous ja väestö kasvavat, mutta päästöt vähenevät silti. Ilmastopolitiikka onnistuu eikä ulkoisilla tekijöillä tarvitse yrittää selittää ilmastopolitiikan epäonnistumisen siten kuin Saksa on nyt tekemässä. 

Kielloista ja tuista puhumisen sijaan suomalainen ja globaali ilmastopolitiikka pitäisi siirtää marginaalista talouden ja päätöksenteon ytimeen. Tämä koskee niin valtioiden budjetteja kuin yritysten päätöksentekoa. Nyt tarvitaan päättäväisyyttä, ilmastopolitiikan on aika lävistää koko yhteiskunta ja tehokkain ohjaus tapahtuu talouden kautta. Kaikki muut on näpertelyä marginaalissa.