Päästöjen kompensointi on tärkeä työkalu ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää globaalisti päästöjen nollaamista lähivuosikymmeninä. Ilmastopolitiikka edellyttää valtioiden päättäväistä toimintaa, mutta vapaaehtoiset toimet kuluttajien, yritysten ja kaupunkien suunnalta ovat oleellinen osa päästötalkoita.  Hiljattain julkaistun raportin mukaan niiden avulla voidaan parhaimmassa tapauksessa kääntää päästöt ilmastotieteen vaatimalle vähennyspolulle. 

Vapaaehtoisten ilmastotoimien merkitystä ei pidä siis millään tasolla vähätellä.  Ne konkretisoivat ilmastotoimien hyötyjä paikallisesti, kiihdyttävät innovaatioita ja markkinoita sekä tukevat  valtioiden ilmastopolitiikan vaikuttavuutta. On rohkaisevaa huomata, että laaja joukko ei-valtiollisia toimijoita ajaa tällä hetkellä ilmastopolitiikkaa eteenpäin, kun osa kansallisvaltioista eri syistä haparoivat toimeenpanon suhteen.   

On selvää, että ensisijainen tavoite jokaisella on vähentää oman toiminnan päästöjä. Samaan aikaan on kuitenkin tosiasia, että päästöjen nollaaminen ei ole kaikkien kohdalla mahdollista tai taloudellisesti järkevää. Tässä vaiheessa kuvioon astuu päästöjen kompensointi (offsetting), joka yksinkertaistettuna tarkoittaa sitä, että maksat jollekin muulle siitä, että ilmakehään päätyvät päästöt vähenevät. 

Kompensoinnin logiikka on selkeä: ilmakehän kannalta päästöjä aiheuttavan toiminnan lähteellä tai sijainnilla ei ole merkitystä, koska maapallolla on vain yksi ilmakehä, johon sitä lämmittävät kasvihuonekaasut päätyvät. Ainoa ilmastotoimien kannalta merkityksellinen asia on, että päästöjä vähennetään vaikuttavasti ja pysyvästi. 

Tähän yksimielisyys kompensoinnin merkityksestä sitten loppuukin. Vastustajien mielestä toiminta on modernia anekauppaa, jossa rikkaat länsimaalaiset ostavat itselleen hyvän omantunnon ilman, että muuttavat kulutustapojaan. Paljon kritiikkiä on kohdistunut myös hyvitysten varsinaiseen toimeenpanoon, jossa päästövähennysvaikutus on jäänyt joko pieneksi tai olemattomaksi.

Merkittävin kritiikki päästöjen hyvittämistä kohtaan kohdistuu hankkeiden lisäisyyteen (additionality), eli kysymykseen siitä kuinka paljon erikseen toteutettava hanke vähentää päästöjä suhteessa tilanteeseen, jossa sitä ei olisi. Kysymys on vaikea ja monitahoinen, koska se edellyttää hankkeiden lainsäädännöllisten olosuhteiden, rahoituksen, esteiden ja teknologian analysointia. Etenkin YK:n ilmastosopimuksen alaisilla hankkeilla on tässä suhteessa ristiriitainen ja ongelmallinen historia. Ns. puhtaan kehityksen mekanismin (CDM) hankkeista vain 7 % on todettu arvioissa olevan suurellavarmuudella aidosti lisäisiä.

On kuitenkin monta hyvää syytä argumentoida, että kompensaation hyödyt ylittävät sen haitat. Ensinnäkin ne ovat kustannustehokasta ilmastopolitiikkaa. Kompensointi mahdollistaa päästövähennysten toteuttamisen ja vapaaehtoiset ilmastotoimet sellaisille toimijoille, joita valtioiden laillisesti sitovat päästövähennystavoitteet eivät vielä koske. Kompensointi täydentää erilaisten toimijoiden omia päästövähennystoimia ja auttaa niiden kustannusten pienentämisessä erityisesti silloin, kun helpoimmat ja halvimmat toimet on jo toteutettu.

Kaupunkien ja yritysten toimet ovat hyvä osoitus tästä yhdistetystä tavasta toteuttaa päästötavoitteet. Esimerkiksi hiilineutraalisuustavoitteen itselleen asettaneet suomalaiset kaupungit aikovat saavuttaa tavoitteet vähentämällä ensi päästöjään niin pitkälle kuin se on järkevää ja kompensoida loput. Sama tulee todennäköisesti tapahtumaan niissä sadoissa yrityksissä, jotka ovat asettaneet itselleen Pariisin sopimuksen mukaisen päästövähennystavoitteen.

Päästöjen kompensointi on myös ilmastopolitiikan toimeenpanoa laajemmin tukevaa toimintaa. Se lisää yhteistyötä, kasvattaa osaamista ja toimijoiden määrää ilmastotoimien ympärillä. Kompensointi auttaa levittämään tietoisuutta päästövähennyksista ja niiden konkreettisista hyödyistä, kannustaa maita rakentamaan järjestelmiä ja sitä kautta luomaan pohjaa hiilimarkkinoille tulevaisuudessa.  Esimerkiksi Kiinassa tehdyt CDM-hankkeet ovat osaltaan olleet rakentamassa pohjaa maan kansalliselle päästökauppajärjestelmälle. Costa Ricassa järjestelmä on puolestaan osaltaan mahdollistanut metsien suojelun ja ekosysteemipalveluiden arvottamisen.

Yritysten ja kaupunkien lisäksi myös valtiot aikovat käyttää kompensointia osana hiilineutraalisuuteen pyrkimistä. Ainakin Norja, Ruotsi ja Ranska ovat jo ilmoittaneet ottavansa päästöhyvitykset osaksi hiilineutraaliustavoitetta. Kaliforniassa järjestelmä on jo käytössä ja se voi laajentua lähiaikoina Etelä-Amerikkaan.

Kompensaatiomarkkinat ovat kasvaneet tasaisesti ja jatkavat kasvuaan. Viime vuonna ns. vapaaehtoisilla markkinoilla liikkui vähän alle 200 miljoonaa dollaria ja Suomen vuosittaisten päästöjen verran yksiköitä.  Markkinoiden kasvaessa päästövähennysten standardit ja vaatimukset ovat kasvaneet. Vuonna 2016 99 % hankkeista oli kolmannen osapuolen standardisoimia. 

Päästöjen kompensointi on keskeinen ja oleellinen osa fiksua ilmastopolitiikkaa. Kysymys ei ole siitä pitäisikö sen olla osa keinovalikoimaa vaan sitä, miten sen lisäarvo voidaan parhaiten hyödyntää päästövähennystoimissa. Siksi olisi tärkeää saada niiden toteuttamiselle mahdollisimman vahvat ja toimivat säännöt. Joulukuussa neuvoteltava Pariisin sopimuksen sääntökirja voisi parhaimmillaan olla merkittävä askel päästövähennysmarkkinoiden kehittämisessä.