tiistai 18. marraskuuta 2014

Obama, Kiina ja välivaalit - mihin suuntaan lähtee ilmastopolitiikka?


Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on kiistelty vuosikausia siitä, kuka ottaa vastuun päästöjen
vähentämisestä. Kehitysmaat ovat sanoneet, että teollisuusmailla on historiallinen vastuu ja velvoite toimia. Teollisuusmaat ovat osittain hyväksyneet vastuunsa, mutta olleet samalla huolissaan siitä karkaako teollisuus maihin, joissa saastuttamiselle ei ole kustannusta? Tilanne on muistuttanut pokeripeliä, jossa kukaan ei ole halunnut paljastaa korttejaan ensimmäisenä.

Pattitilanteeseen on etsitty ratkaisua jo vuosia. Viime viikolla Barack Obama ja Xi Jinping tarjosivat vastauksen, kun Yhdysvallat ja Kiina ilmoittivat yhteisesti maiden uusista päästövähennystavoitteista. Yhdysvallat aikoo vähentää päästöjään noin neljänneksen vuoteen 2025 mennessä ja Kiina puolestaan pysäyttää päästöjen kasvun vuoteen 2030 mennessä. 



Osa ilmoitusta kommentoineista näki sovun olevan vedenjakaja ja merkittävä pelinavaus kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Kaksi maailman suurinta saastuttajaa seisovat nyt yhdessä rintamassa ja sanovat, että ilmastonmuutos on yksi ihmiskunnan suurimmista ongelmista. Kiistelyn aika on ohi, nyt pitää toimia.

Monet kommentaattorit huomauttivat, että tavoitteet ovat riittämättömiä ja melko vaatimattomia. Tämä on osaltaan totta, mutta kritiikistä unohtuu kuitenkin keskeinen kansainvälistä ilmastopolitiikkaa muuttava tekijä. Kiina ja Yhdysvallat ovat nyt samalla puolella. Kehitysmaiden ja teollisuusmaiden väliseen muuriin on tullut iso rako ja maat aikovat ryhtyä toimiin sormella osoittamisen sijaan. Kiinalle ilmoitus on merkittävä muutos aiemmassa kannassa, jossa maa on vetäytynyt kehitysmaaryhmän taakse. Muiden ilmastotoimia eri syistä jarruttavien maiden - Intia, Kanada, Australia vain muutamana esimerkkinä - on entistä vaikeampi argumentoida toimimattomuuden puolesta. 

Barack Obaman kannalta ilmoitus ei olisi voinut paljon parempaan ajankohtaan sattua. Yhdysvalloissa kongressin välivaalit voittaneille - ja Obaman ilmastotoimia verisesti vastustaville -  republikaaneille sopu oli märkä rätti vasten kasvoja. Julistuksen kautta Obama ilmoitti koko maailmalle, että hän aikoo toimia päättäväisesti Yhdysvaltojen päästöjen vähentämiseksi – huolimatta välivaalien tuloksesta ja kongressissa odottavasta vastarinnasta.

Sopu vei myös yhden tukijalan republikaanien ykkösargumentilta ilmastotoimia vastaan eli siltä, että Yhdysvaltojen ei kannata toimia niin kauan kuin Kiina ja Intia lisäävät päästöjään (oma veikkaukseni on, että lähitulevaisuudessa myös Intian kanssa tullaan tekemään yhteinen ilmastojulistus). Republikaanit eivät ole enää vähään aikaan voineet turvautua täysimääräiseen ilmastonmuutoksen kieltämiseen, koska suurin osa amerikkalaisista a) uskoo ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen ja b) kannattaa päästövähennyksiä. Obaman toimet ovat osoitus äärimmäisen taitavan ja kyvykkään poliitikon toiminnasta vaikeassa sisäpoliittisessa tilanteessa. Hän myös näyttää uskovan vahvasti siihen, että historia tulee osoittamaan hänen olevan oikeassa.

Obama on tietysti miettinyt askelmerkkinsä tarkkaan. Sisäpoliittinen tilanne on äärimmäisen vaikea, mutta suuret linjat puhuvat Obaman näkemyksen puolesta. Sekä teknologinen että turvallisuuspoliittinen tilanne puoltavat päästövähennysten pikaista tarvetta ja niiden tuomia suuria hyötyjä sekä kotimaassa että globaalisti.

Muutama viikko takaperin Deutsche Bank julkisti raportin, jossa se ennakoi aurinkosähköstä tulevan halvin sähkön tuotantomuoto kaikissa Yhdysvaltojen 50 osavaltioissa vuoteen 2016 mennessä. Ennustetta aikaistettiin kahdella vuodella, koska hintojen lasku on ollut  nopeampaa kuin aiemmin on arvioitu.

Sama pätee tuulivoimaan. Fossiilisten polttoaineiden hinnat heilahtelevat kysynnän ja tarjonnan sekä poliittisten päätösten mukaan. Uusiutuvien kustannusetu puolestaan on melkoisen pysyvää sorttia, koska kyseessä on teknologia, jolla hyödynnetään täysin ilmaista energialähdettä. Jos teknologia jatkaa kehittymistä (=halpenemista) on vaikea nähdä miten fossiiliset polttoaineet voisivat pärjätä kilpailussa. Uusiutuvien voittokulku ei ole enää teoriaa. Yhdeksän osavaltiota tuottaa jo yli 10 % sähköstään tuulella. Iowassa ja Etelä-Dakotassa määrä on jo neljännes.

Turvallisuuspolitiikan puolella ilmastokeskustelu on myös kiihtymässä. Yhdysvaltain armeijalla on vahva asema ja kunnioitus yhteiskunnallisessa keskustelussa. Obaman ja demokraattien haukkuminen on yksi asia, mutta mitä tekevät republikaanit silloin, kun asevoimien kaikki haarat puolustavat nopeita ja päättäväisiä päästövähennystoimia kansallisen turvallisuuden nimissä?

The potential security ramifications of global climate change should be serving as catalysts for cooperation and change. Instead, climate change impacts are already accelerating instability in vulnerable areas of the world and are serving as catalysts for conflict.

“Coordinated and well-executed actions to limit heat-trapping gases and increase resilience to help prevent and protect against the worst projected climate change impacts are required — now.”

(National Security and the Accelerating Risks of Climate Change - raportti toukokuulta 2014)

Julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan Yhdysvaltain armeija oli yksi keskeinen vaikuttaja sille, että kahdenvälinen ilmastoyhteistyö Kiinan kanssa käynnistyi ja saavutti pisteen, jossa yhteinen julistus tuli mahdolliseksi. Kuinka kauan republikaanit aikovat vastustaa muutosvoimia, jotka ovat ilmeisiä sekä osavaltioissa että Washingtonissa?

Obama on selkeästi päättänyt käyttää toisen presidenttikautensa ilmastopolitiikan edistämiseen. Kiinan kanssa tehty yhteisjulistus heittää haasteen käytävän toiselle puolelle ja nyt on republikaanien aika vastata. Muutosvoimat vaikuttavat olevan vahvasti päästövähennysten puolella ja onkin mielenkiintoista seurata mitä Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa tapahtuu seuraavien kuukausien aikana. Selvää on, että Obama ei aio alistua välivaalien tulokseen ja republikaanien kantaan tässä asiassa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti