perjantai 29. huhtikuuta 2011

Takaisin luontoon.


Ympäristöystävällisestä teknologiasta, cleantechistä, on tullut kuuminta hottia Suomessa ja maailmalla. Cleantechillä tarkoitetaan tuotteita, palveluita, prosesseja ja teknologioita, jotka ehkäisevät tai vähentävät yritysten liiketoiminnasta aiheutuvia negatiivisia ympäristövaikutuksia. Cleantechiin on ladattu paljon odotuksia, monet näkevät sen mahdollisuutena ympäristön, rajallisten resurssien ja ihmistarpeiden välisten ristiriitojen sovittamiseen. Jotkut puhuvat jopa teolliseen vallankumoukseen verrattavasta paradigman muutoksesta, jossa siirrytään taantuvasta ja saastuttavasta kasvumallista uuteen vihreään ja vauraaseen tulevaisuuteen.

Cleantech ei ole pelkästään yrityskonsulttien käyttämä muotisana, vaan ala on konkreettisesti etabloitunut osaksi yritysmaailman kovaa ydintä. Pelkästään Suomessa toimialalla on 2000 yritystä ja kansallisen Cleantech Finland - brändin alla toimii yli 80 kansainvälistyvää suomalaista yritystoimijaa. Globaalisti aurinko -ja tuulivoimamarkkinat ovat kasvaneet 10 vuodessa 6,5 miljardista USD 131,6 miljardiin. Samassa ajassa autonvalmistajat ovat tuoneet markkinoille 30 hybridi-sähköajoneuvomallia, ja näitä vähän kuluttavia kulkuneuvoja on ilmestynyt pelkästään Yhdysvaltain teille yli 1,4 miljoonaa kappaletta. Lisäksi LEED - ympäristösertifioitujen rakennusten määrä on kasvanut maailmalla kahdesta (2!) 8000 kappaleeseen ja noin 23 % kaikesta riskipääomasta ohjautuu nykyään cleantech-investointeihin. (lähde: Clean Energy Trends 2011) Vaikuttavia lukuja, kun ajattelee, että 10 vuotta sitten koko cleantech oli käsitteenä lähes tuntematon yritysten, poliitikkojen ja tiedotusvälineiden piirissä.

Vihreä talous, vihreä muoti, vihreät autot, vihreä diesel, vihreä turismi. Kaikki on nykyään vihreää, ekologista, ympäristöystävällistä. Muutamassa vuodessa vihreys on siirtynyt marginaalista valtavirtaan eikä yksikään uskottavuuttansa ylläpitävä yritysjohtaja voi pitää PowerPoint-sulkeisia lisäämättä kalvoihin jotain oman yrityksensä toimista ja hankkeista ympäristöasioiden kehittämiseksi. Olemmeko siis vihdoin siirtymässä saastuttavasta ja luonnolle haitallisesta teollisesta toimintamallista uuteen vihreään ja ympäristöystävälliseen aikakauteen?  Voivatko ympäristöihmiset paukauttaa samppanjapullot auki ja onnitella itseään onnistuneesta paradigman muutoksesta? Mission accomplished?

"A thing is right when it tends to preserve the integrity, stability and the beauty of the biotic community. It is wrong when it tends otherwise." - Aldo Leopold

On kieltämättä hieno asia, että cleantech ympäristötietoisuuden ilmentymänä on noussut näinkin merkittävään rooliin yritysmaailmassa. Mutta kun tarkastelemme lähemmin cleantechin määritelmää huomaamme, että ilolle ei olekaan niin suurta aihetta, kuin ensireaktio antaisi luvan olettaa. Cleantechin tavoitteena on negatiivisten ympäristövaikutusten ehkäisy TAI vähentäminen. Eli siis esimerkiksi auton polttoainekulutuksen vähentäminen, tehtaan jätevesien tehokkaampi prosessointi, energiatehokkuus, ilmansaasteiden vähentäminen tai resurssien vähentynyt käyttö valmistuksen aikana. Less is more, vähemmällä saadaan enemmän aikaiseksi. Joka tapauksessa jossain vaiheessa tuotantoprosessia kuitenkin kaadetaan metsää, louhitaan metalleja, käytetään kemikaaleja, lämmitetään ilmakehää ja saastutetaan maaperää sekä vesistöjä. Mutta siis vähemmän kuin ennen. Aldo Leopoldin 1947 esittämä ajatus on yksinkertainen, mutta armottoman paljastava testi ihmiskunnan toimintamallien kestävyydestä luonnon näkökulmasta. Kuinka nykyinen cleantech - ja vihertyminen pärjää tässä testissä? Sanalla sanoen huonosti. Ainoastaan häviävän pieni osa tekemistämme ja valmistamistamme asioista selviää puhtain paperein leopoldilaisesta oikean ja väärän toiminnan erottavasta testistä.

Missä vika piilee? Less is more - filosofia voi toimia yksittäisen yrityksen ympäristövaikutusten vähentämisessä. Strategia ei ole kuitenkaan toimiva maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Ihmiskunnan kokonaisvaikutus luontoon, ns. ekologinen jalanjälki, jatkaa kasvamistaan johtuen kulutuksen lisääntymisestä sekä yleisestä elintason ja väestömäärän tasaisesta nousemisesta. Vähemmän paikallisella tasolla ei riitä, jos kokonaisuus kasvaa koko ajan sitä nopeammin. Voisimmeko ottaa hieman oppia tuotantomallista, jossa vähemmän ei ole enemmän, vaan enemmän on itse asiassa enemmän? Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Katso ulos ikkunastasi, siellä tämä toimintamalli on ollut päivittäisessä käytössä jo viimeisen 3,8 miljardin vuoden ajan.

Amerikkalainen Janine Benyus on luonnontieteilijä, kirjailija ja yksi Biomimicry Instituten perustajista. Biomimicry eli luonnonmatkinta on tutkimusala, joka perustuu luonnon mallien, järjestelmien ja elementtien tutkimiseen tarkoituksena ottaa niistä mallia ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen.

"Luonnonmatkinta edustaa paradigman muutosta pois käsityksestä, jossa ihmiset kuvittelevat olevansa luomakunnan fiksuimpia ja kehittyneimpiä. Kun ihmiset uskovat, että me olemme planeetan kehittynein laji, he saattavat kysyä: miksi minun pitäisi vaivautua oppimaan asioita luonnosta?[...] Toisin kuin teollinen vallankumous - joka keskittyi miettimään mitä voimme kiskoa irti luonnosta - luonnon matkinta keskittyy miettimään mitä voimme oppia siltä."

Benyus toteaa, että ihmiskunnan nykyinen tapa valmistaa asioita kiteytyy kolmeen sanaan: heat, beat and treat, eli kuumenna, hakkaa ja käsittele. Kun valmistamme jonkin tuotteen, keskimäärin 96 % tuotannonaikaisista resursseista menee hukkaan, ja ainoastaan 4 % on mukana lopullisessa tuotteessa. Loppuosa päätyy jätteenä ja saasteina kaatopaikalle, ilmakehään ja vesistöihin. Esimerkiksi tämän blogikirjoituksen tekemiseen vaadittavan keskivertokannettavan valmistamiseen kuluu satoja kiloja erilaisia resursseja kuten metalleja, vettä, fossiilista energiaa ja kemikaaleja. Pidämme itseämme tieteellisesti ja teknologisesti edistyneenä, poikkeuksellisen älykkäänä lajina. Mutta kun ajattelee mitä tahansa (länsimaisen) ihmiselämän osa-aluetta huomaa, että kaikissa niissä on vakava suunnitteluvika, jonka johdosta maapallon elämää ylläpitävä kyky kärsii.

Luonnonmatkinnassa esitetään kolme yksinkertaista, mutta vallankumouksellista kysymystä:

1. Kuinka luonto, eläimet ja kasvit valmistavat asioita?
2. Kuinka ne ottavat maksimaalisen hyödyn irti rajallisista resursseista?
3. Kuinka ne valmistavat asioita, jotka käyttöiän lopuksi katoavat takaisin luontojärjestelmään?

Nykyihminen ei ole ensimmäinen laji, joka joutuu rakentamaan asumuksia, hankkimaan ravintoa tai liikkumaan paikasta toiseen. Maapallo on täynnä lajeja, jotka ovat ratkoneet näihin kysymyksiin liittyviä haasteita miljoonia, tai jopa miljardeja vuosia. Puistossa Goretex-takkia, ja Fjällrävenin (törkeää piilomainontaa!) selkäreppua kantava lajimme edustaja ei välttämättä heti ajattele, että hän kuuluu pitkään ketjuun lajeja, jotka ovat pyrkineet eristämään kehonsa kylmyydeltä ja vedeltä sekä optimoimaan liikkumisen ja tavarankantokyvyn välistä ristiriitaa. 

Kysymyksistä kolmas on erityisen oleellinen nykyihmisen näkökulmasta. Tieteellisen ja teknologisen kehityksen ansiosta olemme onnistuneet saavuttamaan monia hienoja ja vallankumouksellisia asioita. Yksi - itse asiassa se merkittävin - asia, missä häviämme muille lajeille armotta, on valmistamiemme tuotteiden haitalliset sivuvaikutukset. Erilaiset ympäristöongelmat, otsonikato, ilmastonmuutos sekä maaperän ja vesistöjen saastuminen ovat kaikki muistutuksia toimintamalliemme perustavanlaatuisista vääristymistä. Vaikka Nokia valmistaa matkapuhelimia, ei yritys oikeasti tuota yhtään mitään. Sen tehtaat ainoastaan jalostavat luonnon miljoonien vuosien aikana tuottamia asioita. Ja tämäkin jalostaminen on tuhlailevaa, alkeellista, brutaalia ja haitallista luonnolle ja loppuen lopuksi myös itsellemme.

On pysäyttävää ajatella, että luonnossa ei ole olemassa jätteen käsitettä sellaisena kuin me ihmiset sen ymmärrämme. Meille jäte on mistä tahansa toiminnasta syntyvää tarpeetonta ja hyödyntämiskelvotonta materiaalia. En laske nykyään suosiossa olevaa jätteenpolttoa hyödyntämiseksi, sillä kuka tahansa humalainen idiootti tai pyromaani voi sytkärin avulla polttaa laatikon täynnä roskia.

"Poista koko jäteongelma - ei vähentämällä, mimimoimalla tai välttämällä sen syntymistä - vaan eliminoimalla koko käsitteen olemassaolo suunnittelun avulla." - Michael Braungart

Hiilidioksidi on ihmiskunnan jäteongelma numero yksi. Polttamalla fossiilisia energianlähteitä, tuotamme ilmakehää lämmittäviä kaasuja, joista hiilidioksidi on merkittävin. Ihmiskunnan vuodessa käyttämän öljymäärän valmistaminen on kestänyt luonnolta keskimäärin 3 000 000 vuotta. Luonnolta päivittäin ottamamme ekologisen velan mittakaavassa eläkepommit, Portugalin tukipaketit ja valtioiden kestävyysvajeet tuntuvat lähinnä huonolta vitsiltä. On aika paradoksaalista, että meille hiilidioksidi on jäte ja suuri ongelma, jonka vuoksi maailman viisaimmat ihmiset viettävät unettomia öitä tutkimuslaboratorioissaan. Luonnolle hiilidioksidi on rakennuspalikka. Kasvit ottavat sitä ilmakehästä, sekoittavat keitokseen hieman auringonvaloa ja vettä, ja tuloksena syntyy happea sekä sokeriyhdisteitä. Kasvien tuottama jäte, happi, taas on kaiken elollisen tarvitsema välttämätön kaasu. Jos tämä ei ole nerokas "enemmän on enemmän"-ajattelua noudattava tuotantomalli, niin mikä sitten on? Hiilidioksidi ei ole rakennuspalikka ainoastaan kasveille. Korallit, simpukat ja lukuisat muut merenelävät rakentavat hiilidioksidista ja kalsiumioneista kalsiumkarbonaattia, joka muodostaa näiden eliöiden suojakuoren - tai rangan. Luonnossa yhden eliön jäte on toisen eliön ruokaa ja näin järjestelmä jatkaa ikuista, elämää ylläpitävää tanssia. Voisiko ihmislajikin jonain päivänä olla mukana tässä prosessissa sen toimintaedellytyksiä parantavana osana, eikä vain tuhoavana tekijänä?

Benyus jatkaa:

"Muut organismit ovat miljoonien vuosien ajan tuottaneet ja rakentaneet asioita, ihan niin kuin ihminenkin, mutta yhdellä merkittävällä erotuksella: muut lajit tekevät sen viehkeästi ja sulavaliikkeisesti, lisäten ympäristön kykyä edistää elämää, ei tuhota sitä. [...] Miten tekisimme niitä asioita mitä teemme ilman, että aiheutamme tuhoa paikalle, jossa elämme?[...] Kuvittele suunnittelevasi ja organisoivasi jotain niin eleganttia kuin kevät, ilman ylhäältä alas-säädettyjä lakeja, sääntelyä tai protokollaa." 

Jätteiden ja saasteiden hallinta luo ylimääräisiä kustannuksia yrityksille sekä lisää lainsäädäntöä ja byrokratiaa valtioissa. Saasteiden hallinnan kustannukset kasvavat joka puolella, mutta silti luonnon monimuotoisuus vähenee huolestuttavaa vauhtia ja ilmakehä jatkaa lämpenemistään.  Kun seuraa 194 valtion pyrkimyksiä löytää ratkaisu ihmiskuntaa uhkaavaan ilmasto-ongelmaan, on vaikea olla hymyilemättä Benyuksen kevät - vertaukselle. Ei luonnon tarvitse kiistellä, lennättää eläinlajeja ympäri maailman istumaan päiväkausiksi kokoushuoneisiin, valmistella, selvittää ja sen jälkeen selvittää lisää, saadakseen kevään aikaiseksi. Miksi emme ottaisi oppia luonnosta sen sijaan, että jatkuvasti taistelemme sitä vastaan?

Luonnonmatkinta ei ole vain muutamien asiaan vihkiytyneiden utopia, vaan sen avulla on saavutettu jo lukuisia edistysaskeleita eri aloilla. Nämä esimerkit ovat Biomimicry Instituten eri projekteista ympäri maailmaa:

1. Kuningaskalastajan kyky iskeytyä veteen kovalla vauhdilla ilman vaurioita inspiroi luotijunavalmistajaa, joka kamppaili junan aerodynamiikan kanssa. Matkinnan tuloksena syntyi 10 % nopeampi juna, joka toimi 15 % pienemmällä sähkönkulutuksella.
2. Puiden ja luiden rakenteita tutkimalla on onnistuttu rakentamaan kevyempiä, kestävämpiä ja vähemmän raaka-aineita tarvitsevia rakenteita mm. siltoihin, rakennuksiin, autoihin ja lentokoneisiin.
3. Sairaalainfektioita vastaan on taisteltu pitkään antibiooteilla, jotka menettävät ajan myötä tehoaan. Tutkijat huomasivat, että Galapagoshain erityisen muotoiset suomut estivät bakteereja tarttumasta sen ruumiiseen. Sharklet Technologies ryhtyi tämän innoittama valmistamaan tuotteita sairaaloille ja laitoksille, joiden avulla estetään sekä bakteereiden siirtymistä että niiden selviämistä erilaisilla pinnoilla ja alustoilla.
4. Afrikassa tutkijat huomasivat, että termiitit onnistuvat säilyttämään kummuissaan lähes tasaisen lämpötilan ja kosteuden huolimatta ulkoisen lämpötilan radikaaleista muutoksista (1,5 C - 40 C). Tutkimalla rakennelman arkkitehtuuria ja hyödyntämällä sen ratkaisuja omissa suunnitelmissaan, Afrikassa on  rakennettu toimistotaloja, jotka eivät tarvitse ollenkaan ilmastointia ja kuluttavat osin siksi 90 % vähemmän energiaa kuin vastaavat, perinteisesti rakennetut talot.
5. Lotuskukan lehtien rakenteen pohjalta on luotu Lotusan-niminen maali, joka puhdistaa sadeveden avulla - ilman kemikaaleja - itse itsensä.
6. Yksi mielenkiintoisimmista hankkeista on projekti nimeltä OneSun, jonka tavoitteena on luoda synteettinen solu, joka matkii kasvien kykyä tuottaa energiaa auringonvalosta. Tuote voisi vallankumouksellisella tavalla muuttaa aurinkovoimateknologiaa ja mahdollistaa täydellisen siirtymisen uusiutuvaan energiaan. Nykyisiin aurinkopaneeleihin verrattuna OneSunilla on yksi merkittävä etu: valmistuksessa käytettävät materiaalit ovat täysin kierrätettäviä ja vaarattomia kaikille eliölajeille. Ihan niin kuin tuotteen esikuvana toimineet kasvitkin.

"Jos voit valmistaa tuotteita, jotka ovat täysin yhdistettävissä luontoon siten, että ne ovat joko biohajoavia tai loputtomasti kierrätettäviä, sen jälkeen voit luoda biologisen ja teknisen kierron, joka uudistaa ja ylläpitää itseään. Tämä on haaste, joka on meidän on nyt kohdattava." - Jochen Zeitz

Luonnonmatkinta ei pysähdy yksittäisiin tuotteisiin tai prosesseihin vaan tarkastelee kaikkea toimintaamme luonnon näkökulmasta. Kuinka ihmisen rakentama kaupunkiympäristö voisi toimia kuten ekosysteemi? Eikä kuten mikä tahansa ekosysteemi, vaan sellainen luontainen ekosysteemi, jonka se olemassaolollaan syrjäyttää? Luonnonmatkijoiden tavoitteena on rakentaa kaupunkeja, jotka toimivat samoilla ekologisilla standardeilla kuin metsä tai niitty, joka sitoo hiiltä, suodattaa vettä, luo uutta maaperää ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Monissa maailman kaupungeissa on jo käytössä kasveista muodostuvia viherkattoja -ja seiniä, aurinkopaneeleja ja vedenkeräimiä. Luonto toimii kuitenkin erilailla eri olosuhteissa. Kuivuudesta kärsivä kaupunki täytyy varustaa vettä säästävällä teknologialla, kun taas tulva-alueilla täytyy olla enemmän puita ja liiallista vettä sitovia elementtejä. Erilaiset ympäristölliset olosuhteet tulisi ottaa suunnittelussa voimavarana, hyödyntämismahdollisuutena, ei ainoastaan kustannuseränä.

"Ihmiset, jotka valmistavat tarvitsemiamme asioita nykymaailmassa, ovat insinöörejä ja arkkitehtejä. He eivät ole saaneet koulutusta biologiassa. He eivät oikein ymmärrä kuinka luonto suodattaa, prosessoi, luo värejä, valmistaa tai tuottaa energiaa."- Janine Benyus

Luonnonmatkinta on jotain, jonka jo tiedämme, mutta jonka olemme unohtaneet. Ajatus ei ole todellakaan uusi. Ei tarvitse kuin miettiä kuin Leonardo da Vincin piirustuksia lintujen siipien anatomiasta ja niiden pohjalta suunnitelluista lentolaitteista. Jossain kaikkien  monimutkaisten ongelmiemme ja eksistentiaalisten kysymystemme keskellä olemme unohtaneet, kuinka paljon luonto voi opettaa meille. Luonnonmatkinta on tämän kaiken uudelleenmuistamista, ja elämän nerokkuudesta oppimista.

Hyvää vappua!

Lähteet:
- Benyus, Janine M. (1997), Biomimicry : Innovation Inspired by Nature. Perennial.
- Braungart, Michael - William McDonough (2002), Cradle to Cradle: Remaking the Way We Make Things. North Point Press.

Lisätietoja:
http://www.biomimicryinstitute.org/
http://www.asknature.org/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti