Sipilän hallitus
julkaisi viime syksynä suunnitelman vuoteen 2030 asti vaadittavien päästövähennysten toteuttamisesta (2016 energia -ja ilmastostrategia). Suunnitelmaa on täydennetty ja tarkennettu syksyn aikana
ilmastolain edellyttämällä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmalla
(KAISU).
Hallituksen linjauksia on käsitelty viime kuukausina
runsaasti tiedotusvälineissä. Olen itse käynyt kymmeniä keskusteluja aiheesta
ja yleensä tehtyjen valintojen riskien ja kustannusten esiin nostamisen jälkeen minulta kysytään: "Kuulostaa perustellulta, mutta mikä olisi sinun vaihtoehtosi?” Yritän vastata
tässä blogikirjoituksessa esitettyyn kysymykseen.
Alla kehitysehdotukseni tiivistetysti, niille jotka
eivät jaksa tai ehdi lukea koko kirjoitusta.
1. Päästötavoitteita pitäisi arvioida niiden
nettovähennysten näkökulmasta (ei EU-lainsäädännön kolmessa pilarissa) ja siksi
päästöjen ja nielujen välinen nollasummapeli pitäisi muuttaa tavoitteeksi vähentää
päästöjä ja kasvattaa nieluja. Tämä edellyttää hiilinielujen väliaikaisen pienenemisen täysimääräistä huomioimista laskentasäännöissä ja ohjauskeinoja, joilla maankäytön (sekä metsä -että maataloudessa) hiilinieluja voidaan kasvattaa.
2. Nyt valituilla toimilla hallitus lisää tietoisesti biomassan
lisääntyvään käyttöön liittyvää sääntely -ja kustannusriskiä painottamalla
biopolttoaineiden osuuden kasvattamista liikenteessä, lämmityksessä ja työkoneiden
käytössä. Yhteensä biopolttoaineilla on suunniteltu saavutettavan 2,1 Mt eli 39 % kaikista ei-päästökauppasektorin vuoteen 2030 ulottuvista päästövähennyksistä. Valitsemalla kustannustehokkaammat toimet (kohta 3) Suomi voi itse jo nyt vaikuttaa edellä kuvattujen riskien
todennäköisyyteen, tasapainottaa eri sektoreille kohdistuvaa kustannusrasitusta ja ohjata kokonaisuutena yhteiskuntaa kohti pitkän aikavälin hiilinegatiivisuutta.
3. Hallituksen päästövähennystoimien kustannus on
arvioitu tehdyissä vaikutusarvioissa 900 M eur suuruiseksi – sama lopputulos saataisiin lähes viisi kertaa
halvemmalla (170 M eur) nostamalla öljylämmityksen ja maatalouden päästötavoitteita. Ohjauskeinoina tulisi käyttää ensisijaisesti hiilen
hinnoittelua eri muodoissaan (esim. verotus, päästökauppa) eikä ohjaamalla tukia yksittäisiin teknologisiin ratkaisuihin. Erityisesti öljylämmityksen osalta tämä voisi olla tehokasta, kuten Ruotsin esimerkki osoittaa. Maatalouden päästövähennyksiä voitaisiin toteuttaa
tukia vähentämällä päästöjä eniten tuottavista tuotantomuodoista ja uudelleen kohdentamalla niitä hiilensidontaan kannustaviin käytäntöihin.
Hallituksen päästövähennystoimet, niiden tuottama vähennys ja biopolttoaineiden osuus
(*huom. rakennusten erillislämmityksessä ja työkoneissa ei ole eroteltu bio-osuuden ja muiden toimien osuutta)
***
Niille, joilla on aikaa lukea koko kirjoitus: avaan aluksi omat näkemykseni ilmasto -ja energiapolitiikan tekemisen
periaatteista, koska politiikassa on kyse valinnoista.
1. Päästövähennyksillä on kiire ja nyt tehtävät valinnat
heijastuvat pitkän aikavälin kehitykseen – Suomen pitää saavuttaa
hiilineutraalius ja sen jälkeen negatiiviset päästöt Pariisin sopimuksen
tavoitteen saavuttamiseksi. Päästöjen ja nielujen erillinen tarkastelu EU:n lainsäädännön kautta ei riitä, vaan kumpaakin tarvitaan yhtäaikaisesti. Päästöjen
vähentäminen tarkoittaa ilmakehään päätyvien kasvihuonekaasujen nettomääräistä
vähennystä, ei sitä miten EU:n ilmasto -ja energiapolitiikkkaa on jaoteltu
poliittisesti (päästökauppa, ei-päästökauppasektori, maankäyttö ja metsät).
Erityisesti biomassan hyödyntämisellä on sektorit ylittäviä vaikutuksia, jotka
pitää huomioida täysimääräisesti toimien vaikuttavuutta arvioitaessa. Vuoteen 2030 ulottuvalla aikavälillä pitäisi huomioida myös
selkeämmin polkuriippuvuuden riski sekä kunnianhimon että keinojen suhteen. Monilla sektoreilla nyt tehtävät valinnat
heijastuvat vuoteen 2050 asti. Energiantuotannossa, rakennuksissa ja liikenteessä
tehtävät investoinnit ja kalusto on pitkälti vielä käytössä silloin. Lyhyen
aikavälin ratkaisut voivat osoittautua kalliiksi ja tai vaikeasti peruttaviksi.
2. Päästöjen vähentäminen tulisi olla ensimmäinen (ja
ainoa) tavoite - mitä enemmän asetamme rinnakkaisia ja jopa
ristiriitaisia tavoitteita, sitä enemmän itse tavoite eli päästöjen
vähentäminen jää taka-alalle. Tämä koskee erityisesti tiettyjen teknologisten
ratkaisujen suosimista (uusiutuvat, energiatehokkuus jne.) ja
ilmastopoliitikan kautta haettavia kasvu/vienti/työllisyyspyrkimyksiä. EU-tasolla näistä ollaan yritetty päästä 2030-tavoitteissa irti ja Suomen ei kannata kansallisesti rakentaa päällekkäisyyttä. Energia
-ja ilmastostrategiassa on päästövähennyksille rinnakkaisia tavoitteita, kuten
uusiutuvien osuus, omavaraisuus, hiilen käytöstä luopuminen, tuontiöljyn
puolittaminen ja liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuuden kasvattaminen.
Näin moni rinnakkainen tavoite syö tehtävien päätösten yksinkertaisuutta ja
johdonmukaisuutta sekä lisää riskiä osaoptimoinnille ja lisääntyville kustannuksille.
3. Päästöjä pitäisi vähentää siellä missä se on
kustannustehokkainta. Pitkällä aikavälillä Suomen pitää olla hiilinegativiinen ja kaikkien sektoreiden pitää päästä päästöissä mahdollisimman lähelle nollaa. Tämä tarkoittaa, että
toimet tulevat ennemmin tai myöhemmin koskemaan kaikkia liikenteestä ja maatalouteen. Hiilinegatiivinen Suomi tulee näyttämään huomattavasti erilaiselta ja meidän olisi rehellistä myöntää, että
prosessissa tulee olemaan yksittäisiä voittajia ja häviäjiä. Valtion tehtävänä
on olla pro market ja ajatella koko yhteiskunnan etua, ei pro business ja
keskittyä yksittäisten yritysten tai toimialojen tukemiseen, jos on selvää että
niiden liiketoiminta ei kykene siirtymään kohti nollapäästöisyyttä. Paras tapa
tähän pro market ajatteluun olisi asettaa päästöjen negatiivisille
ulkoisvaikutuksille hiilen hinta joko päästökaupan tai verotuksen kautta.
Näistä periaatteista johtamalla voimme
sitten lähteä tutkimaan hallituksen 2030-energia ja ilmastostrategiaa. Mitä nyt
tehdään? Toteutuvatko edellä mainitut kolme periaatetta? Jos ei, niin mitä
pitäisi tehdä? Katsotaan ensin lukujen valossa mikä Suomen tavoite on ja
millä keinoilla siihen aiotaan päästä.
Ongelma nro 1: päästöt eivät nettomääräisesti vähene vuoteen 2030 mennessä lisääntyvien hakkuiden takia
Täyttääkseen EU-velvoitteen Suomen pitää
vähentää päästöjä n. 6 miljoonaa tonnia nykykehitykseen verrattuna. Keskeinen
toimi on liikenteessä saavutettavat päästösäästöt, jotka tuottavat yli puolet
kokonaistavoitteesta. Hallituksen tavoite nojaa pitkälti fossiilisten
polttoaineiden korvaamiseen biomassan energiakäytöllä. Biopolttoaineita
suunnitellaan käytettäväksi sekä liikenteessä että asuntojen lämmityksessä.
Biomassan hyödyntäminen on vuoden 2030 aikajänteellä nollasummapeliä.
Lisääntyvät hakkuut vähentävät hiilen sidontaa ja tästä syystä Suomen
nettopäästöt eivät vähene käytännössä lainkaan (v. 2014 38 Mt - v.2030 36-39 Mt)
