Alberta, öljyhiekka ja vaalit - muuttuuko Kanadan (olematon) ilmastopolitiikka?

Alberta on reilun neljän miljoonan ihmisen provinssi Länsi-Kanadassa. Turisteille paikka on tuttu kansallispuistoista, vuorista ja laskettelukeskuksista. Jääkiekkofanit tuntevat hyvin myös Edmontonin ja Calgaryn NHL-joukkueet. Albertan paikallispolitiikka ei kuitenkaan ole ollut kansainvälisesti kovin kiinnostavaa, mutta kaikki muuttui tämän viikon tiistaina käytyjen paikallisvaalien jälkeen. Pienen Albertan vaalitulos oli yhtäkkiä yksi Pohjois-Amerikan puhutuimmista aiheista johtuen yhdestä Yhdysvaltojen ja Kanadan suhteita pitkään hiertäneestä asiasta: Albertan öljyhiekasta ja sitä kuljettavasta Keystone XL-öljyputkesta.

Albertaa kutsutaan usein Kanadan Teksasiksi. Kanada on tällä hetkellä maailman viidenneksi suurin öljyntuottaja ja suurin osa tuotannosta (78 %) tulee Albertasta. Provinssin maaperässä on arvioiden mukaan yhtä paljon öljyä kuin koko muun maailman tunnetut öljyvarat,  yhteensä jopa 2 biljoonaa barrelia. Toisin kuin esimerkiksi Saudi-Arabian tai Venäjän raakaöljy, Albertan öljy on hiekkaan, saveen ja veteen sekoittunutta kiinteää ja tarttuvaa mössöä. Hankalan hyödyntämisen takia puhutaan "epäkonventionaalisista" esiintymistä, öljyhiekasta (oil sands) tai öljyn olomuotoa paremmin kuvaavammin tervahiekasta (tar sands).

Perinteisissä öljylähteissä porataan reikä maahan ja raakaöljy pumpataan pinnalle. Yksinkertaista ja melko tehokasta. Öljyhiekan kohdalla tilanne on aivan päinvastainen. Hiekkaan ja saveen sekoittunut öljy vaatii valtavasti työvaiheita ennnen kuin sitä voidaan käyttää polttoaineena. Bitumimössö louhitaan massiivisissa avolouhoksissa, siitä erotellaan tarpeettomat ainesosat ja vasta sen jälkeen tuotetta voidaan alkaa jalostaa loppukäyttöön. Yhden ainoan öljybarrelin tuottaminen vaatii lähes kaksi tonnia öljyhiekkaa. Prosessissa kuluu valtavasti vettä, energiaa ja kemikaaleja. Öljyhiekkaa pidetään maailman saastuttavimpana öljyntuotannon muotona. Tuotantoalueista otetut kuvat ovat suoraan kuin Mordorista tai Mad Max-elokuvista.  (Jos aikaa riittää, suosittelen katsomaan tämän Ted Garthin esityksen öljyhiekan "todellisesta" hinnasta Albertan luonnolle). 

Öljyhiekan keräämiseen tarkoitettu avolouhos

Vaikeasta hyödynnettävyydestään huolimatta ei ole kuitenkaan vaikeaa arvata, että Albertan politiikot ovat jo 1960-luvulta alkaen miettineet miten nämä potentiaalisesti valtavat öljyesiintymät voisi muuttaa rahaksi. Esteinä ovat olleet sekä taloudelliset (valtavat pääomakustannukset, liian alhainen raakaöljyn hinta) että teknologiset syyt. 2000-luvun alussa palaset alkoivat loksahdella yhteen erityisesti öljyn hinnan nousun myötä ja Albertan öljytuotanto alkoi kasvamaan tasaisesti yli 8 % vuodessa. Vuonna 2000 tuotanto oli 700,000 barrelia päivässä, vuonna 2014 1,7 miljoonaa barrelia.

Albertan paikallispolitiikka on pyörinyt öljyhiekan ympärillä jo pitkään. Kysymyksestä tuli kansallinen, kun Albertasta kotoisin oleva Stephen Harper nousi vuonna 2006 maan pääministeriksi. (Eräs kanadalainen kolumnisti on kuvannut Harperia sanoin "[He is] our version of George W. Bush, minus the warmth and intellect"). Harperin tavoite oli selkeä: Albertan öljyhiekka on saatava maailmanmarkkinoille. Strategia oli hänen mielestään pettämätön, koska öljyn markkinahinnat olivat erittäin korkealla ja kysyntä kasvavissa talouksissa loputon.

Öljyhiekan jalostaminen ei ollut kuitenkaan helppoa tai yksinkertaista. Ympäristöriskit olivat massiivisia ja tuotannon kasvattamiseksi piti tehdä arvovalintoja ympäristön ja talouden välillä. Harper oli päättänyt toimia hinnalla millä hyvänsä. Pääministerikaudellaan hän on ollut valmis murskaamaan kaikki esteet öljyhiekan tuottamisen tieltä. Harper on romuttanut ympäristölainsäädäntöä, leikannut ympäristöhallintoa, erottanut kriitikkiä esittäviä tutkijoita,  keventänyt öljyteollisuuden veroja ja velvoitteita sekä irtisanoutunut kansainvälisistä ilmastosopimuksista. Kanada on perinteisesti ollut ympäristön suojelusta ja kansainvälisestä yhteistyöstä tunnettu valtio. Harperin poliittinen valtakausi on kuitenkin perustunut puhtaasti tavoitteelle tehdä Kanadasta öljyhiekkaan perustuva supervalta.

Jo alkujaan oli selvää, että Albertan öljyesiintymien täysimääräinen hyödyntäminen edellyttäisi öljyn saamista maailmanmarkkinoille. Haasteeksi muodostui sekä öljyn jalostaminen että kuljettaminen Yhdysvaltojen, Euroopan ja Aasian markkinoille. Kustannustehokkaimmaksi ratkaisuksi keksittiin öljyputki, joka kantaa nimeä Keystone XL. Vuonna 2008 esitelty jättimäinen hanke kuljettaisi öljyhiekan Yhdysvaltojen halki Teksasiin, jossa musta mössö voitaisiin jalostaa ja laivata maailmanmarkkinoille. Suunnitelma oli täydellinen paperilla. Mutta sitten alkoivat ongelmat. 

Keystone-suunitelman esittelemisen jälkeen ympäristöjärjestöt, alkuperäiskansat ja tavalliset ihmiset nousivat lähes yhdessä yössä ennennäkemättömään vastarintaan sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa. 1900 km pitkä öljyputki kulkisi asutuksen, maatalouden, metsien, Yhdysvaltojen tärkeimmän pohjavesiesiintymän sekä monen muun onnettomuusalttiin alueen läpi. Ihmiset pelkäsivät öljyvuotoja ja onnettomuuksia. Öljyhiekasta tuli nopeasti myös yksi ilmastokeskustelun kuumista perunoista. Uusien öljyesiintymien hyödyntäminen ei olisi mahdollista ilmastotieteen näkökulmasta, sillä jo olemassa olevista varoista yli 2/3 piti jättää käyttämättä.  Eurooppalaiset lainsäätäjät ovat vuosikausia miettineet miten öljyhiekan käyttöön tulisi suhtautua. Tutkimusten mukaan Kanadan öljyhiekan päästöt ovat valtavat ja niiden hyödyntäminen olisi "game over" ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ihmiskunnan kannalta rajoihin siedettäviin rajoihin.

Stephen Harper ei ole kuitenkaan antanut periksi kansallisen tai kansainvälisen kritiikin edessä. Keystone XL-putkeen liittyvä keskustelu on ollut jumissa vuosikausia Yhdysvalloissa. Republikaanit ajavat hanketta, mutta Obama on ilmoittanut estävänsä sen toteutumisen. Hankaluuksien myötä Harper on yrittänyt ajaa läpi kahta vastaavaa putkihanketta, jotka etenisivät Kanadan itä -ja länsirannikoille (Northern Gateway ja Energy East). Hankkeiden vastustus on ollut vähintään yhtä suurta kuin Keystonen kohdalla. Harperin unelmiin on tullut säröjä sitä mukaa, kun tavalliset kanadalaiset ovat heränneet öljyhiekan mukanaan tuomiin massiivisiin ympäristöriskeihin. Tästä huolimatta Harperin hallinto jatkaa vankkumattomasti öljytavoitteiden edistämistä. Yksikään poliittinen puolue ei ole tähän asti onnistunut uskottavasti haastamaan valittua linjaa.

Kanadan suunnittelemat öljyputket

Alberta on ollut vuosikymmeniä Harperin edustamien konservatiivien poliittisen vallan ja tuen lähde. Provinssi on hyötynyt öljyteollisuudesta ja äänestäjät ovat tukeneet konservatiivien linjaa. Tämän viikon tiistaina kaikki kuitenkin muuttui. Vaaleissa vasemmistolainen New Democratic Party (NDP) sai kaikkien yllätykseksi vaalivoiton ja enemmistön. Muutos yllätti monet. NDP on jo ilmoittanut, että se aikoo muuttaa radikaalisti viime vuosina vallinnutta öljymyönteistä linjaa asettamalla provinssille kunnianhimoisemmat ilmastotavoitteet, verottamalla öljyteollisuutta, ja lopettamalla Keystone XL-putken lobbaamisen Yhdysvalloissa.

Suunnanmuutos on dramaattinen ja sillä voi olla suuri vaikutus Kanadan sisä -ja ulkopolitiikkaan. (Kaikki riippuu tietysti siitä, onko NDP:llä oikeasti kanttia ajaa alas tuloja ja työpaikkoja luova öljyteollisuus.) Albertan poliittisen ilmapiirin muutos voi kuitenkin olla signaali laajemmasta tyytymättömyydestä Harperin valtakautta kohtaan. Muutos ei nimittäin rajoitu vain yhteen paikkaan. Positiivisia signaaleja muutoksesta on havaittavissa muissakin provinsseissa. Ontario, väestöltään suurin provinssi on ilmoittanut ottavansa päästökauppajärjestelmän käyttöön, koska Harperin hallinto ei ole tehnyt tarpeeksi ilmastonmuutoksen hillinnän eteen. Vancouver ja kymmenen muuta provinssia ovat ilmoittaneet tekevänsä omat ilmastotavoitteet, koska liittovaltio ei ole osoittanut johtajuutta.

Tyytymättömyydessä ei ole kyse vain ilmastopolitiikasta. Albertan öljytuotannon priorisoiminen on haitannut koko Kanadan talouskasvua, koska öljyn viennin suuri osuus (40 %) pitää Kanadan dollarin hinnan korkeana ja vaikeuttaa muiden vientisektoreiden kannattavuutta. Öljyn hinnan romahdus viimeisen vuoden aikana on puolestaan kääntänyt kannattavuuslaskelmat päälaelleen. Kustannukset pysyvät ennallaan, mutta tulot putoavat merkittävästi. Nykyinen tuotanto jatkuu, mutta uudet investoinnit tyrehtyvät. Kun tähätään lisätään vientimahdollisuuksien edellytyksenä olevien putkihankkeiden vastustus, on Harperin vision romahtaminen melko lähellä. Hallinnon valitsema linja murtuu paikallistasolla ja on vain ajankysymys milloin muutoksen tuulet puhaltavat Ottawaan saakka.

Harperin lähes kymmenen vuotta kestänyt valtakausi on ollut öljyhiekan sanelemaa. Tämä näyttää vihdoin muuttuvan. Vaikutukset voivat olla dramaattisia, ei ainoastaan Kanadalle vaan koko maailmalle. Kanada on ollut yhdessä Australian kanssa ilmastopolitiikan pahoja poikia ja niitä harvoja teollisuusmaita, jotka ovat osoittaneet suoranaista välinpitämättömyyttä ilmastotoimia kohtaan. Nyt Kanadassa vaikuttaa tapahtuneen kuitenkin kriittinen käännepiste. Harperin tavoite luoda Kanadasta öljyntuotannon supervalta näyttää kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Tavalliset kanadalaiset ovat kyllästyneitä öljysektorin etua ajavaan politiikkaan.

Muutos ei ole yhtään liian aikaisin ilmastopolitiikan kannalta. Kanadan tilanne antaa toivoa, että myös muualla valveutuneet kansalaiset kyseenalaistavat toimenpiteisiin kykenemättömät poliittiset johtajat ja äänestävät muutoksen puolesta. Albertan suunnanmuutos on jälleen yksi positiivinen toivonpilkahdus siitä, että ilmasto-ongelman edessä ollaan valmiita ja halukkaita toimimaan päättäväisesti.