Obama, Kiina ja välivaalit - mihin suuntaan lähtee ilmastopolitiikka?

Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on kiistelty vuosikausia siitä, kuka ottaa vastuun päästöjen

vähentämisestä. Kehitysmaat ovat sanoneet, että teollisuusmailla on historiallinen vastuu ja velvoite toimia. Teollisuusmaat ovat osittain hyväksyneet vastuunsa, mutta olleet samalla huolissaan siitä karkaako teollisuus maihin, joissa saastuttamiselle ei ole kustannusta? Tilanne on muistuttanut pokeripeliä, jossa kukaan ei ole halunnut paljastaa korttejaan ensimmäisenä.

Pattitilanteeseen on etsitty ratkaisua jo vuosia. Viime viikolla Barack Obama ja Xi Jinping tarjosivat vastauksen, kun Yhdysvallat ja Kiina ilmoittivat yhteisesti maiden uusista päästövähennystavoitteista. Yhdysvallat aikoo vähentää päästöjään noin neljänneksen vuoteen 2025 mennessä ja Kiina puolestaan pysäyttää päästöjen kasvun vuoteen 2030 mennessä. 

Osa ilmoitusta kommentoineista näki sovun olevan vedenjakaja ja merkittävä pelinavaus kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Kaksi maailman suurinta saastuttajaa seisovat nyt yhdessä rintamassa ja sanovat, että ilmastonmuutos on yksi ihmiskunnan suurimmista ongelmista. Kiistelyn aika on ohi, nyt pitää toimia.

Monet kommentaattorit huomauttivat, että tavoitteet ovat riittämättömiä ja melko vaatimattomia. Tämä on osaltaan totta, mutta kritiikistä unohtuu kuitenkin keskeinen kansainvälistä ilmastopolitiikkaa muuttava tekijä. Kiina ja Yhdysvallat ovat nyt samalla puolella. Kehitysmaiden ja teollisuusmaiden väliseen muuriin on tullut iso rako ja maat aikovat ryhtyä toimiin sormella osoittamisen sijaan. Kiinalle ilmoitus on merkittävä muutos aiemmassa kannassa, jossa maa on vetäytynyt kehitysmaaryhmän taakse. Muiden ilmastotoimia eri syistä jarruttavien maiden - Intia, Kanada, Australia vain muutamana esimerkkinä - on entistä vaikeampi argumentoida toimimattomuuden puolesta. 

Barack Obaman kannalta ilmoitus ei olisi voinut paljon parempaan ajankohtaan sattua. Yhdysvalloissa kongressin välivaalit voittaneille - ja Obaman ilmastotoimia verisesti vastustaville -  republikaaneille sopu oli märkä rätti vasten kasvoja. Julistuksen kautta Obama ilmoitti koko maailmalle, että hän aikoo toimia päättäväisesti Yhdysvaltojen päästöjen vähentämiseksi – huolimatta välivaalien tuloksesta ja kongressissa odottavasta vastarinnasta.

Sopu vei myös yhden tukijalan republikaanien ykkösargumentilta ilmastotoimia vastaan eli siltä, että Yhdysvaltojen ei kannata toimia niin kauan kuin Kiina ja Intia lisäävät päästöjään (oma veikkaukseni on, että lähitulevaisuudessa myös Intian kanssa tullaan tekemään yhteinen ilmastojulistus). Republikaanit eivät ole enää vähään aikaan voineet turvautua täysimääräiseen ilmastonmuutoksen kieltämiseen, koska suurin osa amerikkalaisista a) uskoo ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen ja b) kannattaa päästövähennyksiä. Obaman toimet ovat osoitus äärimmäisen taitavan ja kyvykkään poliitikon toiminnasta vaikeassa sisäpoliittisessa tilanteessa. Hän myös näyttää uskovan vahvasti siihen, että historia tulee osoittamaan hänen olevan oikeassa.

Obama on tietysti miettinyt askelmerkkinsä tarkkaan. Sisäpoliittinen tilanne on äärimmäisen vaikea, mutta suuret linjat puhuvat Obaman näkemyksen puolesta. Sekä teknologinen että turvallisuuspoliittinen tilanne puoltavat päästövähennysten pikaista tarvetta ja niiden tuomia suuria hyötyjä sekä kotimaassa että globaalisti.

Muutama viikko takaperin Deutsche Bank julkisti raportin, jossa se ennakoi aurinkosähköstä tulevan halvin sähkön tuotantomuoto kaikissa Yhdysvaltojen 50 osavaltioissa vuoteen 2016 mennessä. Ennustetta aikaistettiin kahdella vuodella, koska hintojen lasku on ollut  nopeampaa kuin aiemmin on arvioitu.

Sama pätee tuulivoimaan. Fossiilisten polttoaineiden hinnat heilahtelevat kysynnän ja tarjonnan sekä poliittisten päätösten mukaan. Uusiutuvien kustannusetu puolestaan on melkoisen pysyvää sorttia, koska kyseessä on teknologia, jolla hyödynnetään täysin ilmaista energialähdettä. Jos teknologia jatkaa kehittymistä (=halpenemista) on vaikea nähdä miten fossiiliset polttoaineet voisivat pärjätä kilpailussa. Uusiutuvien voittokulku ei ole enää teoriaa. Yhdeksän osavaltiota tuottaa jo yli 10 % sähköstään tuulella. Iowassa ja Etelä-Dakotassa määrä on jo neljännes.

Turvallisuuspolitiikan puolella ilmastokeskustelu on myös kiihtymässä. Yhdysvaltain armeijalla on vahva asema ja kunnioitus yhteiskunnallisessa keskustelussa. Obaman ja demokraattien haukkuminen on yksi asia, mutta mitä tekevät republikaanit silloin, kun asevoimien kaikki haarat puolustavat nopeita ja päättäväisiä päästövähennystoimia kansallisen turvallisuuden nimissä?

“The potential security ramifications of global climate change should be serving as catalysts for cooperation and change. Instead, climate change impacts are already accelerating instability in vulnerable areas of the world and are serving as catalysts for conflict.”

“Coordinated and well-executed actions to limit heat-trapping gases and increase resilience to help prevent and protect against the worst projected climate change impacts are required — now.”

(National Security and the Accelerating Risks of Climate Change - raportti toukokuulta 2014)

Julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan Yhdysvaltain armeija oli yksi keskeinen vaikuttaja sille, että kahdenvälinen ilmastoyhteistyö Kiinan kanssa käynnistyi ja saavutti pisteen, jossa yhteinen julistus tuli mahdolliseksi. Kuinka kauan republikaanit aikovat vastustaa muutosvoimia, jotka ovat ilmeisiä sekä osavaltioissa että Washingtonissa?

Obama on selkeästi päättänyt käyttää toisen presidenttikautensa ilmastopolitiikan edistämiseen. Kiinan kanssa tehty yhteisjulistus heittää haasteen käytävän toiselle puolelle ja nyt on republikaanien aika vastata. Muutosvoimat vaikuttavat olevan vahvasti päästövähennysten puolella ja onkin mielenkiintoista seurata mitä Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa tapahtuu seuraavien kuukausien aikana. Selvää on, että Obama ei aio alistua välivaalien tulokseen ja republikaanien kantaan tässä asiassa.

25 vuotta aikaa.

Aloitetaan tosiasioilla, jotka eivät valitettasti ole mukavaa kuultavaa. Ihmiskunnan hiilibudjetista on jäljellä alle puolet. Nykyisellä päästökehityksellä budjetti on käytetty vuoteen 4.12.2039 mennessä. Näin arvioi Oxfordin yliopiston trillionthtonne.org-projekti, jonka nettisivuilla voi seurata reaaliajassa hiilibudjetin kulumista. 

Tarkka päivämäärä perustuu tiettyihin oletuksiin päästökehityksestä sekä ilmastojärjestelmän herkkyydestä ja on parhaimmilaankin tietysti vain valistunut arvaus. 

Iso kuva on kuitenkin selkeä. Fossiilisista on päästävä eroon, nopeasti ja määrätietoisesti. Tämä tulee edellyttämään ihmiskunnalta täydellistä muutosta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Havainto ei ole uusi. Ongelma on ollut tiedossa jo pitkään ja viesti on vain vahvistunut uusimpien tutkimustulosten myötä. Hyvin vähän on kuitenkin tehty asian eteen. Miksi näin?

Selityksiä on monia. Tieto ei muutu toiminnaksi kovin helpolla. Yhteiskunnassa on voimia, jotka vastustavat muutosta, koska nykytilanne on parempi turvaamaan jo saavutetut edut. Toiminnan  hyötyjä ja haittoja on vaikea arvioida ja ongelman mittakaavan huomioiden toimettomuus on psykologisesti helpompi vaihtoehto.

Ilmastonmuutoksen negatiiviset vaikutukset kasvavat ja ne tulevat myös selkeämmin havaittaviksi. Kuivuus ja luonnontuhot aiheuttava kärsimystä ja kustannuksia, saarivaltiot pyyhkiytyvät kartalta. ja tämä on vasta alkua. 

Angela Merkelin ilmastoneuvonantaja Hans Joachim Schellnhuber totesi hiljattain, että olemme hyvin lähellä yhteiskunnallista käännepistettä ilmastokeskustelussa. Haitat kasvavat, ymmärrys vähähiilisyyden hyödyistä lisääntyy. On vain ajan kysymys milloin vaaka keikahtaa jälkimmäisen eduksi. 

Ongelman tunnistaminen ja hyväksyminen on tietysti keskeinen osa prosessia. Keskeinen ja se vaikein kysymys päätöksentekijöille on miten muutos saadaan aikaan? Tehtävä ei ole yksinkertainen. 195 valtiota, 7 miljardia ihmistä, kaikilla erilaiset tarpeet ja prioriteetit yhteiskunnan kehittämisen suhteen. Tähän asti keskustelua on lähinnä määrittänyt kuka maksaa viulut.

Muutama viikko takaperin saatiin tähän mennessä paras ja kattavin vastaus miten ihmiskunta voi välttää totaalisen katastrofin ilman, että joudumme siirtymään takaisin kivikautisiin elämäntapoihin. New Climate Economy - raporttia on ollut kirjoittamassa arvovaltainen tutkimuslaitosten ja taloustieteilijöiden joukko - johtajanaan 2006 Sternin raportin keulahahmo Nicholas Stern.

Raportti aloittaa huomiosta, joka on keskeinen ilmastotoimien psykologiseksi tueksi. Kaikilla maailman mailla on mahdollisuus tavoitella kestävää taloudellista vaurautta ja samalla ratkaista ilmasto-ongelma. Seuraavat 15 vuotta ovat ehdottoman kriittisiä tämän tavoitteen kannalta. 

Valtiot, yritykset ja kansalaiset tulevat investoimaan joka tapauksessa 90 biljoonaa (siis 9000 miljardia!) energiajärjestelmiin, kaupunkeihin ja maankäyttöön. Kyse on siitä mihin nämä rahat investoidaan ja tukevatko toimet ilmastotavoitetta vai ei.

Raportti tunnistaa keskeisiksi muutostekijöiksi kaupungit ja energiajärjestelmät.

Aloitetaan kaupungeista. Yli puolet maapallon ihmisistä asuu tällä hetkellä kaupungeissa ja osuuden ennakoidaan kasvavan 2,5 miljardilla vuoteen 2050 mennessä. Kaupungit ovat monella tapaa globaalin talousjärjestelmän sykkiviä sydämiä. Niissä tuotetaan 80 % maailman BKT:sta ja samalla myös 70 % kaikista päästöistä. Jos kaupungit suunnitellaan fiksusti ja resurssitehokkaasti voidaan saada aikaan tuottavia, vahvoja, julkiseen liikenteen nojaavia, puhtaita ja turvallisia alueita, jotka eivät ole uhka vaan mahdollisuus ilmaston kannalta.

Atlantan ja Barcelonan kaupunkien välinen vertailu osoittaa kuinka massiivisia vaikutuksia kaupunkisuunnittelulla voi olla ekologiseen jalanjälkeen.

Energiantuotanto -ja kulutus on asia, joka on meidät tähän liemeen saattanut ja se on myös asia, joka voi tarjota ulospääsyn. 80 % ihmiskunnan päästöistä syntyy fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä sähkönä, lämpönä ja raaka-aineena.

Energiajärjestelmän korjaaminen aloitetaan hinnoittelusta. Fossiilisten polttoaineiden tuet ja energian tuhlaaminen on lopetettava. Kivihiili on haitallisin osa energiajärjestelmää ja sen negatiiviset sivuvaikutukset ovat saaneet sekä Yhdysvallat että Kiinan pikaisiin toimiin.

Tuuli -ja aurinkoenergian dramaattinen hinnanpudotus viime vuosina on aiheuttanut sen, että jo puolet maailmalla lisätystä tuotantokapasiteetista on uusiutuvia. Kustannusten lasku ja lisääntyneet investoinnit luovat positiivisen kierteen. Monet uskovat, että teknologian skaalautuminen tulee olemaan paljon suurempaa kuin nykyennusteet antavat ymmärtää.

Raportin keskeinen viesti on positiivinen ja korostaa ilmastonmuutoksen hillintään liittyviä mahdollisuuksia. Se tarjoaa myös konkreettisen polun vähähiilisen tulevaisuuden rakentamiselle. Paras uutinen on, että muutos ei oikeasti maksaisi mitään. Itse asiassa jos huomioidaan positiiviset sivuvaikutukset tulee vähähiilisyys olemaan taloudellisesti erittäin kannattavaa ja mahdollistamaan kaikille korkeamman hyvinvoinnin. Tämä on suuri mahdollisuus kaikille.

 

New Yorkissa tapahtuneessa julkistustilaisuudessa Stern totesi, että ihmiskunnalla on nyt käsissään tilaisuus tehdä tulevasta vuosisadasta yksi ihmiskunnan parhaista tai pahimmista. Pidetään peukkuja, että meillä kaikille  - politiikoilla, yritysjohtajilla, kuluttajilla ja kansalaisilla - olisi viisautta, tahtoa ja kykyä ensimmäiseen vaihtoehtoon.

http://newclimateeconomy.report/

Trooppisten metsien suojelu etenee vahvasti – Brasilia näyttää tietä muille

Kirjoitus on julkaistu alun perin ympäristöministeriön "Uutta ilmastosopimusta rakentamassa"-blogissa 13.6.2014

Bonnin ilmastokokouksen alla ilmassa tuntui leijuvan normaalista poikkeavaa optimismia. Sekä Yhdysvallat että Kiina ilmoittivat juuri ennen kokouksen alkua suunnitelmista uusille päästövähennyksille. Näiden ilmoitusten varjoon jäi ainakin suomalaisissa uutisissa kuitenkin yksi maa, jonka saavutukset saavat maailman kahden suurimman saastuttajan suunnitelmat näyttämään vaatimattomilta.

Ensimmäisen kokousviikon perjantaina Brasilia ilmoitti ensimmäisenä kehitysmaana konkreettisesta tavoitteesta metsäkadon vähentämiselle. Ilmoitus tehtiin juhlallisesti kokouspaikan tiloissa ja se luovutettiin ilmastosopimuksen pääsihteeri Christiana Figuerekselle.

Brasilian toimet Amazonin metsäkadon vähentämiseksi ovat vaikuttavia. Vuosina 2004–2012 lähinnä maataloudesta johtuvaa metsän raivausta vähennettiin lähes 80 %. Päästöiksi muutettuna vähennys on ollut massiivinen, yli 3000 miljoonaa tonnia. Tämä on kolme kertaa enemmän kuin EU:n nykyinen vähennystavoite. Brasilia on jo nyt tehnyt enemmän päästövähennyksiä kuin Yhdysvallat ja EU ovat yhdessä luvanneet vuoteen 2020 mennessä.

Brasilian ilmoitus metsäkadon vähentämisestä jatkaa trooppisten metsien suojelua edistävän REDD+-instrumentin vahvaa etenemistä neuvotteluissa. Viime vuonna Varsovassa saatiin päätökseen seitsemän vuoden neuvottelut, joissa sovittiin kuinka kehitysmaiden toimia metsäkadon vähentämiseksi käytännössä toteutetaan ja seurataan. Brasilian julkistus on näiden sääntöjen soveltamista käytännössä. Toisin kuin Yhdysvallat ja Kiina, Brasilia toi oman ehdotuksensa suoraan neuvottelupöytään konkreettisena ehdotuksena, jota muut voivat arvioida.

Myös muualla maailmassa REDD+-mekanismi näyttää voimansa. Brasilian lisäksi mm. Guyanassa, Keniassa, Meksikossa ja Costa Ricassa on onnistuttu tehokkaasti vähentämään trooppista metsäkatoa. REDD+ on kaikista käytännön haasteista huolimatta onnistunut yhdistämään erilaisia tavoitteita ja lähestymistapoja yhteisen sateenvarjon alle. Koska järjestelmä perustuu kannustimiin ja vapaaehtoisuuteen, on sen hyväksyttävyys korkea kehitysmaissa.

Bonnissa tuntui pitkästä aikaa leijuvan todellista optimismia, ainakin trooppisten metsien suojelun osalta. Neuvotteluissa sovitut asiat tuottavat konkreettisia tuloksia maissa ja vahvistavat uskoa siihen, että yhteisiä ongelmia voidaan ratkoa neuvottelemalla. Positiivinen kierre vahvistaa itseään. REDD+ tarjoaa kannustavan esimerkin, jonka vaikutukset leviävät toivottavasti myös muihin keskusteluihin. 2015 sopimuksen onnistumisen kannalta tällaisia menestystarinoita tarvitaan rutkasti enemmän.

Liuskekaasu - liian hyvää ollakseen totta?

"Liuskekaasu piirtää nyt maailmaa uusiksi" - HS

"Liuskekaasu mullistaa maailman energiamarkkinat" - Suomen Kuvalehti

"Liuske-energia mullistaa markkinat" - Kauppapolitiikka

"USA:n liuskekaasu mitätön uhka kilpailukyvylle" - Kauppalehti

"Turha toivoa, että liuskekaasu tulee ja pelastaa" - Talouselämä

Mikä on energiaministerin  toiveuni? Se, että joku päivä huoneeseen kävelee henkilö, joka väittää löytäneensä energialähteen, joka on täysin kotimainen, halpa, riittoisa ja kirsikkana kakun päällä vähentää vielä kasvihuonekaasupäästöjä. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Yhdysvalloissa tämä toiveuni kulkee nimellä liuskekaasu.

Liuskekaasu on maakaasua, joka on lukittunut pieniksi kupliksi maaperän kivimuodostelmissa. Hankalan sijainnin takia liuskekaasua kutsutaan epätavanomaiseksi energialähteeksi erotuksena perinteisiin öljy -ja kaasuesiintymiin. Kaasun saamiseksi maanpinnalle tarvitaan muutama työvaihe. Ensin porataan useita pystysuuntaisia reikiä muutaman kilometrin syvyyteen. Tämän jälkeen porataan sivusuuntaisia reikiä. Porauksen päätteeksi reikiin injektoidaan kovalla paineella sekoitusta, joka sisältää vettä, kemikaaleja ja hiekkaa. Syntynyt paine vapauttaa kaasun kiven sisällä olevista huokosista, ja veteen lisätyt ainesosat mahdollistavat maakaasun virtauksen takaisin maanpinnalle ja ihmisen käyttöön.

Koko prosessia kutsutaan vesisärötykseksi tai hydrauliseksi murtamiseksi (fracking). Samalla periaatteella voidaan kerätä myös liuskeissa olevaa toista fossiilista polttoainetta, liuskeöljyä (tight oil). Vesisärotyksen perusajatus on yhtä vanha kuin öljyteollisuus itse. Laajamittaisesti sitä on käytetty jo 1970-luvulla tehostamaan perinteisten öljy -ja kaasukenttien tuotantoa. Poraustekniikan kehittyminen mahdollisti liuske-esiintymien kaupallisen hyödyntämisen 1990-luvulla.

Yhdysvalloissa sekä öljyn -että maakaasuntuotanto oli ollut laskusuunnassa jo vuosikymmeniä. Kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti energian hinta oli ollut vastaavasti nousussa. 2000-luvun puolivälissä kaasun ja öljyn korkea hinta, poraustekniikan kehittymisestä johtuva kustannusten lasku sekä yrityksille tarjotut verohelpotukset saivat aikaan ryntäyksen, joka hakee vertaistaan maan historiassa. Kymmenessä vuodessa porattiin ja vesisärötettiin lähes 170 000 uutta esiintymää. Määrä on puolet koko edellisen 100 vuoden yhteenlasketusta porausmäärästä. Valtavasta volyymistä johtuen tuotanto räjähti uusiin lukemiin ja markkinoille tulvi valtava määrä liuskekaasua -ja öljyä. Kymmenessä vuodessa tuotantomäärät nousivat 14-kertaisiksi ja kuten arvata saattaa hinnat romahtivat niin alas, että monissa osavaltioissa maakaasusta tuli halvin polttoainevaihtoehto. Hyvin lyhyessä ajassa liuskekaasu on kasvanut kattamaan jo 40 % koko Yhdysvaltain maakaasutuotannosta. Maakaasu eri muodoissaan puolestaan on noin kolmannes kaikesta energiantuotannosta. Tämä on saavutus, jota hyvin harva osasi ennustaa. Ei ihme, että muut maat katsovat kateellisina amerikkalaisten liuskekaasubuumia ja haluavat toistaa saman omassa maassaan.

Tuotannon valtava kasvu on saanut monet tahot maalailemaan ruusuisia tulevaisuudenkuvia Yhdysvaltain energitulevaisuudesta. Kansainvälinen energiajärjestö IEA rohkaistui puhumaan jopa maakaasun kultaisesta kaudesta. Uskaliaimmat puhuvat USA:n energiaomavaraisuudesta, 100 vuoden varannoista, öljyntuottajamaiden horjuvasta markkina-asemasta ja jopa vientimahdollisuuksista. Näiden arvioiden mukaan liuskekaasu mullistaa sekä energiamarkkinat että kansainvälisen politiikan voimasuhteet.

On hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään liuskekaasubuumin lyhyttä aikajännettä. Tuotannon kasvu alkoi vuoden 2005 tienoilla, siis alle 10 vuotta sitten. Energiamarkkinoilla tapahtuvat muutokset ovat yleensä melko hitaita. Siinä mielessä liuskekaasun -ja öljyn nopea nousu valokeilaan on vallankumouksellista. Mitä tapahtui puheille fossiilisten polttoaineiden loppumisesta? Entä ilmastonmuutoksesta? Onko fräkkäys vastaus kaikkiin näihin haasteisiin ja ovatko kaikki väitteet niin mahtavia kuin ensi näkemältä vaikuttaa? Uusimpien tutkimusten ja tuotantoarvioiden valossa näyttäisi, että ei ole.

Ensimmäinen ongelma liittyy kysymykseen siitä, kuinka paljon liuskekaasua oikeasti on. Arviot 100 vuoden varannoista perustuvat yltiöoptimistisiin johtopäätöksiin liuskekaasuesiintymien hyödyntämisestä. Kaikkein maltillisimmat arviot liuskekaasun riittävyydestä toteavat, että tuotannon huippu saavutetaan jo hyvissä ajoin ennen vuotta 2020. Yhdysvaltojen korkein energiaviranomainen EIA puhuu 24 vuoden varannoista ja tätäkin ennustetta on hilattu ylös ja alas vuosien varrella. Epävarmuus taloudellisesti kannattavista varannoista on todella suuri. Resurssi (olemassa oleva määrä) ei ole sama kuin reservi (määrä, joka voidaan hyödyntää).

Jokainen geologiaa lukenut tuntee resurssipyramidin käsitteen. Pyramidi kokonaisuudessaan kuvaa hyödynnettävän esiintymän kokoa. Pyramidin huipulla on varanto, joka on teknisesti ja taloudellisesti kaikkein helpoin hyödyntää. Vähimmän vaivan lain mukaisesti helpoimmat esiintymät käytetään ensin. Mitä syvemmälle pyramidissa mennään sitä hankalammaksi ja riskikkäämmäksi resurssin hyödyntäminen käy. Menneinä aikoina öljyä ja kaasua pumpattiin suurista ja helposti käsillä olevista esiintymistä. Nyt öljy -ja kaasuyhtiöt joutuvat etsimään esiintymiä arktisilta alueilta, vaarallisista offshore-kohteista ja maan alta liuske-esiintymistä. Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kuuluu vanha sanonta. Siitä yksinkertaisesta syystä, että fossiiliset polttoainevarat ovat ehtymässä eikä tuotanto pysy enää kasvavan kulutuksen tahdissa. 

Yhdysvalloissa oli vuoden 2011 lopussa yli 500 000 liuskekaasukohdetta. Harvemmin mainitaan, että 88 % tuotannosta tuli kuudesta suurimmasta esiintymästä, jotka sijaitsevat eri puolilla maata. Näitä ovat mm. Texasin Barnett ja Eagle Ford, Pohjois-Dakotan Bakken ja itärannikon Marcellus, joka ulottuu usean osavaltion alueelle.  Esiintymien tuotanto putoaa radikaalisti fräkkäyksen edetessä. Suurimmissa esiintymissä pudotus on 80-95 % 36 kuukauden jälkeen. Siis niissä, jotka tuottavat lähes kaiken liuskekaasun. Tuotannon radikaali putoaminen johtaa siihen, että porauksia täytyy tehdä valtava määrä. 30-50 % kaikista porauksista täytyy uusia joka ikinen vuosi, että tuotanto pysyisi edes suurin piirtein edellisvuoden tasolla. Tämä tarkoittaa valtavia kustannuksia. Yhden porauksen kustannus vaihtelee, mutta on noin 10-20 miljoonaa dollaria. Tällä hetkellä liuskekaasuteollisuus kokonaisuudessaan tarvitsee 42 miljardin dollarin vuosittaiset investoinnit. Samaan aikaan teollisuus tuottaa 33 miljardia dollaria myyntituloja. Joka vuosi ala kokonaisuudessaan kärsii 12 miljardin tappiot. Liuskekaasun alhainen hinta vain syventää kannattavuusahdinkoa entisestään.On selvää, että pidemmällä aikavälillä tälläinen toiminta ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Raymond Pierrehumbert Chicagon yliopistosta on tiivistänyt tilanteen sanomalla: "Oil production technology is giving us ever more expensive oil with ever-diminishing returns for the ever-increasing effor that needs to be invested." Vuosien 1994 ja 2004 välillä öljyteollisuuden 2,4 biljoonan dollarin investoinneilla saatiin aikaan 12 miljoonan öljybarrelin päivittäinen tuotantolisäys. Vuosien 2005 ja 2010 välillä samalla rahamäärällä tuotantoa ei saatu enää kasvatettua, vaan se itse asiassa supistui 200 000 barrelilla. Kasvavat kustannukset, vähenevät hyödyt. Logiikka on yksinkertainen, mutta toimijoiden taloudellisen kestävyyden kannalta armoton.  

Tällä viikolla tuli konkreettinen esimerkki siitä, miten liuskekaasuun liittyvä hypetys on sumentanut monien silmät tuotannon todellisesta potentiaalista.

Kaliforniassa sijaitsevan Monterey-esiintymän arvioitiin vielä vuonna 2011 sitten olevan seuraava liuskebuumin kohde. Oletukset perustuivat muiden merkittävien esiintymien (Bakken, Eagle Ford) potentiaaliin. Paperilla resurssi on valtava ja kattaa noin 2/3 Yhdysvaltojen teknisesti hyödynnettävästä liuskeöljystä.  Poraamisesta saatavien tulevien tulojen arvioitiin olevan yli 24 miljardia dollaria vuosittain. Samalla luotaisiin lähes kolme miljoonaa työpaikkaa.

Tänä vuonna energiaviranomaiset pudottivat aikaisempia arvioitaan tuotantopotentiaalista 96 %. Jäljelle jäi siis 4 % siitä mitä aikaisemmin ajateltiin. Tämä on mykistävä muutos. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että miten tälläinen muutos arvioissa on ylipäätään selitettävissä. Oliko alkuperäinen arvio tehty rehellisen analyysin pohjalta vai siksi, että ruusuisilla lupauksilla saataisiin kalifornialaisten tuki hankkeen pikaiselle käynnistämiselle?

Taloudellisten näkokohtien lisäksi liuskekaasubuumilla on kustannuksia, jotka eivät näy toimintaa harjoittavien yhtiöiden tilikirjoissa.  Vesisärötys kuluttaa miljoonia litroja vettä, prosessissa käytetyt kemikaalit saastuttavat maaperää ja vesistöjä ja tuotannon aikana ilmakehään karkaava metaani kiihdyttää ilmastonmuutosta. Puolet Yhdysvaltain osavaltioista kärsii poikkeuksellisesta kuivuudesta tällä hetkellä. Kaliforniassa koko osavaltio on kuivuuden kourissa. Onko tämä todellisuus otettu huomioon hyödyntämislaskelmissa? Joissain osissa Texasia vesisärötykseen käytetty vesi on johtanut kylien ja maatalouden vesipulaan. Kaasua riittää yllin kyllin, mutta ruokaa ja juomavettä ei. Tuotannon laajentamisen osana kasvavien riskien kustannukset ja sivuvaikutukset tulevat kantamaan ne yhteisöt, joissa vesisärötystä harjoitetaan.

On hämmentävää seurata miten ohuilla argumenteilla vesisärötyksen väitetään muuttavan koko globaali energiapolitiikan näkymä. Euroopassa vesisärötyksen pauloihin ovat joutuneet ainakin Iso-Britannia ja Puola. Nyt myös saarivaltiosta on kantautunut uutisia, jossa taloudellisesti hyödynnettävien reservien kokoa on pudotettu radikaalisti alaspäin, ennen kuin toiminta on edes kunnolla alkanut. 

Öljy -ja kaasuteollisuuden kyky kääntää tuotantomäärät yhtäkkiä nousuun osoittautuu lähemmällä tarkastelulla hetkelliseksi ilmiöksi, jonka taustalla on enemmänkin huuman aiheuttama mania ja suoranainen kupla. Vesisärötyksen mahdollisuudet kasvattaa globaalia öljy -ja kaasutuotantoa pitkällä aikavälillä on puolestaan varsin ylioptimistinen väite, jota tähän astiset tuotantotilastot eivät tue edes Yhdysvaltojen osalta. Vesisärötykseen liittyy lisäksi merkittäviä ulkoisvaikutuksia, joihin ollaan vasta kunnolla heräämässä. Tuotannon laajenemisen myötä näiden sivuvaikutusten konkreettinen kustannus ja haitat tulevat läpinäkyviksi ja paikallisyhteisöjen vastustus fräkkäystä vastaan tulee todennäköisesti vain kasvamaan. 

Vanha sanonta kuuluu: "kun jokin on liian hyvää ollakseen totta, niin se on liian hyvää ollakseen oikeasti totta." Viimeaikaisten uutisten valossa tämä viisaus on helppo allekirjoittaa liuskebuumin osalta.

Kirjoitus perustuu Post Carbon Instituten (2013) kirjaan "Snake Oil: How fracking´s false promise of plenty imperils  our future".