keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Keskustelua kuninkaiden kanssa.

John Muir 1838-1914
Sanomalehtien lukeminen on ollut viime kuukausina harvinaisen turruttavaa. Talouskriisiä käsittelevässä uutistulvassa kahlatessa tulee epämiellyttävä hukkumisen tunne. Paradoksaalisesti joka puolelta tulviva informaatio ainoastaan lisää hämmennystä ja turhautumista. Luin jostain, että ihmisen luontainen reaktio on yrittää käsitteellistää ja etsiä lisätietoa asioista, joita hän ei ymmärrä eikä hallitse. Mitä enemmän meitä pommitetaan informaatiolla, sitä enemmän pyrimme etsimään lisää informaatiota, joka auttaisi näkemään maailman selkeämpänä. Viheliäinen kierre on valmis.

Nassim Nicholas Taleb kehottaa provokatiivisesti lopettamaan uutisten seuraamisen juuri tästä syystä. Ratkaisu informaatioähkyn ongelmaan on yksinkertainen: nosta pääsi uutisvirran yläpuolelle, sulje televisio, heitä sanomalehti paperinkeräykseen ja tartu näkemyksellisten ihmisten kirjoittamiin kirjoihin. Ajatuksesi kirkastuvat ja maailma asettuu taas ymmärrettävämpään muotoon. Tartuin tuumasta toiseen ja tilasin netistä amerikkalaisen ympäristökirjallisuuden klassikon, John Muirin My First Summer in the Sierra.

John Muir on Yhdysvaltojen vanhimman ja arvostetuimman ympäristönsuojelujärjestön, Sierra Clubin, toinen perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja. My First Summer in the Sierra kertoo Muirin vuonna 1869 Sierra Nevadan vuoristossa viettämästä kesästä. Päivisin Muir apureineen kaitsi lammaskatrasta ja iltaisin leirinuotiolla hän kirjoitti luonnosta tekemiään havaintoja siniseen muistikirjaan. Näiden päiväkirjamerkintöjen pohjalta syntyi kirja, joka julkaistiin loppuen lopuksin vasta monta vuosikymmentä myöhemmin.

Muirin perhe muutti vuonna 1849 Skotlannista Yhdysvaltoihin ja Muir eli koko nuoruutensa vaatimattomissa ja ankarissa olosuhteissa työskennellen perheen maatilalla Wisconsinissa. Maatilan töitä tehdessä Muirissa kehittyi syvä kiinnostus luontoa ja luonnontieteitä kohtaan. Kekseliäisyytensä takia Muirille tarjottiin 1860 opiskelupaikkaa Wisconsinin yliopistossa, jossa hän opiskeli geologiaa ja kasvitieteitä sekä löysi sen ajan suurten nimien Ralph Waldo Emersonin ja Henry David Thoreaun kirjoitukset. Hän ei ikinä saanut opintojaan päätökseen, mutta vahva pohja luonnon monimutkaisuuden ymmärtämiselle oli rakennettu.

Muirin päiväkirjamerkinnät ovat yhdistelmä ympäristöekologiaa, naturalistista romantiikkaa ja seikkailun riemua. Hämmästyttävintä kirjoituksissa on havaintojen tarkkuus ja luonnon kuvailun selkeys. Sierra Nevadan jylhät maisemat ja jättiläispunapuut (Sequioa) tarjosivat aika itsestään selvät lähtökohdat ihailulle, mutta Muirin katse kohdistuu myös pieniin ruohonjuuritason havaintoihin. Harva metsässä vaeltaja voisi heittäytyä runollisen puuskan valtaan jäkälän yksityiskohtaisesta kuvailusta, mutta Muir ei ollutkaan niin kuin muut Pohjois-Amerikan mantereen valloittaneet aikalaisensa, jotka näkivät luonnon ainoastaan hyödynnettävänä resurssina. Muirilla oli väsymätön tarmo tarkkailla kasveja ja eliöitä luonnon erilaisten vuorovaikutussuhteiden ymmärtämiseksi. Parasta kirjan antia on kuitenkin ihmisen ja ympäristön vuorovaikutussuhteen pohtiminen.

Muirin yli 140 vuotta sitten kirjaamat havainnot eivät ole menettäneet ajankohtaisuudestaan yhtään mitään. Hän muistelee, kuinka synnyinmaassaan Skotlannissa ihmisillä oli aikaa elämän tärkeille asioille, ystäville, perheelle ja kirjallisuudelle. Kaliforniassa luonnonrikkaudet olivat kuitenkin sumentaneet ihmisten päät ajattelemaan vain rahaa.

"The shepherd in Scotland seldom thinks of being anything but a shepherd. He has probably descended from a race of shepherds and inherited a love and aptitude for the business almost as marked as that of his collie. He has but a small flock to look after, sees his family and neighbours, has time for reading in fine weather, and often carries book to the fields with which he may converse with kings.[...] But whatever the blessings of sheep-culture in other times and countries, the California shepherd, as far as I have seen or heard, is never quite sane for any considerable time. Of all Nature's voices baa is about all he hears. Even the howls an ki-yis of coyotes might be blessings if well heard, but he hears them only through a blur of mutton and wool, and they do him no good."

Muir jatkaa pohdintaa siitä, miksi juuri "valkoisen miehen" suhde luontoon on etäinen, lyhytnäköinen ja välineellinen.
"How many centuries Indians have roamed these woods nobody knows, probably a great many, extending far beyond the time that Columbus touched our shores, and it seems strange that heavier marks have not been made. Indians walk softly and hurt the landscape hardly more than birds and squirrels, and their brush and bark huts last hardly longer than those of wood rats, while their more enduring monuments, excepting those wrought on the forests by the fires they made to improve their hunting grounds, vanish in a few centuries. How different are most of those of the white man, especially on the lower gold region - roads blasted in solid rock, wild streams dammed and tamed an turned out of their channels and led along the sides of cañons and valleys to work in mines like slaves. [...] These are the white man's marks made in a few feverish years, to say nothing of mills, fields, villages, scattered hundreds of miles along the flank of the Range. Long will it be ere these marks are effaced, though Nature is doing what she can, replanting, gardening, sweeping away old dams and flumes, levelling gravel and boulder piles, patiently trying to heal every scar."

Pohtiessaan ihmiselle hyödyttömältä näyttävän kasvin roolia luonnossa, Muir sivaltaa terävästi välineellisen luontokäsityksen sokeaa kohtaa.

"Like most other things not apparently useful to man, it has few friends, and the blind question, "Why was it made?" goes on and on with never a guess that first of all it might have been made for itself."

Muirin merkinnät eivät jääneet ainoastaan kirjalliseksi merkkiteokseksi. Kirjoitukset toivat hänelle mainetta ja auttoivat pyrkimyksissä suojella Sierra Nevadan arvokasta luontoa ihmisen vaikutukselta. Muirin ansiosta merkittävä osa Sierran alueesta muutettiin suojelualueiksi. Muirille tarjoutui myös mahdollisuus uralla etenemiseen. Ralph Waldo Emerson saapui Kaliforniaan tapaamaan Muiria, koska hänen maineensa ja kirjoituksensa olivat kiirineet itärannikolle saakka. Emerson tarjosi Muirille työtä Harvardista, mutta Muir kieltäytyi. Myöhemmin hän kirjoitti:

"I never for a moment thought of giving up God's big show for a mere profship!"

Kirjailija Mike Davis toteaa Muirin olevan yksi Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluliikkeen merkkihenkilöistä. Tämän lisäksi hänen perintönsä näkyy sekä osavaltion ympäristönsuojelukeskustelussa että koko maassa Sierra Clubin kautta. Muir on innoittanut myöhempiä sukupolvia tutkimaan, nauttimaan ja suojelemaan luonnon loputtomia ihmeitä.  Davisin sanoin:

"This 1869 diary, then, remains an unexcelled introduction to California's mountain poetry of great trees, granite gorges, lupine meadows, and towering cloudlands. It offers modern generations a radical epistemology for encountering wildness in its own terms, and, through this, consoling ourselves. Indeed, My First Summer is a landmark in our cultural history: the Book of Common Prayer for an informal nature religion now embraced by millions of hikers, outdoor enthusiasts, and conservation voters. The American Eden, Muir announces to his readers, has been truly found in the Yosemite and High Sierra. His descendants still fight to preserve it."

"As more and more of us grow aghast at what we have done to the world we started with, Muir´s reverence and devotion will seem keenly germane, and our regret may be transmuted into a fight for the future" - Edward Hoagland

"Explore, enjoy and protect the planet" - Sierra Clubin motto

1 kommentti:

  1. Tästä kirjoituksesta tuli mieleen Terrence Malickin The New World - leffa. Siinä käsitellään upeasti tätä länsimaisten ihmisten instrumentaalista luontosuhdetta kontra alkuperäiskansojen elämää osana luontoa. Kannattanee siis tsekata.

    VastaaPoista