Politiikan tutkimusta tarvitaan ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa.

Valmistuin Tampereen yliopistosta syksyllä 2009 keskelle maailmantaloutta runnellutta finanssikriisiä. Vastavalmistuneen mielessä pyöri monia asioita omaan tulevaisuuteen liittyen, mutta ajatus siitä mitä halusin tehdä työelämässä, oli varsin kirkas. En ollut opintojeni aikana erityisesti syventynyt ympäristöpolitiikkaan, mutta muutaman mutkan kautta päädyin tekemään graduni ilmastonmuutoksesta. En osannut vielä silloin arvata, että pääsisin itse näkemään varsin läheltä kotimaisen, EU-tason kuin kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden neuvotteluita ja toimeenpanoa.

Syksy 2009 oli mielenkiintoista aikaa muutenkin ilmastopolitiikan kannalta, koska loppuvuodesta järjestettiin Kööpenhaminan nyt jo surullisen kuuluisa ilmastokokous. Ilmasto oli suuren yleisön silmissä vielä kohtuullisen etäinen aihe, vaikka jo 10 vuotta sitten tiedettiin itse asiassa varsin hyvin, mitkä tulisivat olemaan toimimattomuuden ja toisaalta päästövähennystoimien mahdolliset yhteiskunnalliset ja taloudelliset seuraukset. 

Minut aihe kaappasi mukanaan sen moniulotteisuuden vuoksi ja uppouduin runsaaseen lähdemateriaaliin niin ilmastotieteen, politiikan tutkimuksen kuin kansantalouden näkökulmista. Pääaineeni valtio-opin ja pitkän sivuaineen kansainvälisen politiikan näkökulmista on ollut erittäin paljon hyötyä ilmastokysymysten parissa työskennellessä.

Kirjoitan tätä tekstiä syksyllä 2019. Kymmenessä vuodessa ilmastopolitiikassa on tapahtunut todella paljon ja valitettavasti samalla todella vähän. Oma työura on vienyt ministeriöiden kautta yksityiselle sektorille. Paljon on tapahtunut kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. 

Epäonnistuneen Kööpenhaminan kokouksen jälkeen vihdoin vuonna 2015 solmittiin Pariisin sopimus ja viime vuonna sen toimeenpanoa ohjaava sääntökirja. Pitkien neuvotteluiden jälkeen tavoitteet ja säännöt ilmastopolitiikalle ovat olemassa. Nyt on enää kyse sopimuksen toimeenpanosta ja kunnianhimon nostosta vastaamaan sovittuja tavoitteita.  

Paljon on tapahtunut myös yrityksissä, kaupungeissa, mediassa sekä kansalaisten toiminnassa ja asenteissa. Ilmastosta keskustellaan ja kirjoitetaan enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan. Päästövähennysten eteen myös tehdään paljon ja esimerkiksi energiateknologian kehitys on ollut todella nopeaa. Edelläkävijäyritykset toteuttavat muutosta omalla toiminnallaan, kansalaiset eri puolilla maailmaa marssivat ilmaston puolesta ja aiheesta on tullut myös vaaleissa aivan keskeinen poliittinen kysymys. Tämä näkyi erityisen hyvin sekä Suomessa eduskuntavaaleissa kuin myös europarlamenttivaaleissa. Sattumoisin sekä Antti Rinteen hallitusohjelma että Ursula von der Leyenin komission ohjelma nostavat ilmaston kärkiteemaksi tuleville vuosille.

Vähän on kuitenkin tapahtunut itse tavoitteessa eli globaalien päästöjen kääntämisessä laskuun. Jo muutaman vuoden näytti siltä, että päästöjen kasvu on pysähtynyt ja eivätkä ne enää seuranneet talouskasvua. Iloa kesti kuitenkin vain pari vuotta ja viime vuonna ilmasto lämpeni jälleen huolestuttavaa tahtia. Monista syistä johtuen päästöjen kasvu ei ole lähtenyt lasku-uralle kaikesta positiivisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta huolimatta.

Tilanne ei ole kuitenkaan niin toivoton uutisten perusteella voisi uskoa. Aikaikkuna päästöjen nopeaan vähentämiseen on kaventumassa, mutta ei ole vielä sulkeutunut. Yhteiskunnallinen muutospaine on kasvanut kriittiseen pisteeseen ja pinnan alla muutos etenee kovaa tahtia. Yksi eniten itsessäni optimismia synnyttävä muutostekijä on ilmastokeskustelun siirtyminen talouden kovimpaan ytimeen.

Erityisesti taloustieteilijät, valtiovarainministeriöt, keskuspankit ja sijoittajat ovat viimeisen parin vuoden aikana nostaneet toden teolla ilmastonmuutoksen synnyttämien taloudelliset riskit julkiseen keskusteluun. Syy tähän on myös melko yksinkertainen. Ilmastonmuutokseen liittyvien taloudellisten riskien ymmärtäminen nähdään yhtenä tärkeimmistä ja kiireisimmistä tehtävistä koko maailmantalouden ja sen toiminnan mahdollistavan rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta. Ja rahavirtojen uudelleenohjaaminen on yksi aivan keskeinen avain ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi.

Ilmastonmuutos muodostaa riskin maailmantaloudelle kahdella tavalla. Ensinnäkin jatkuva lämpeneminen aiheuttaa hyvin konkreettisesti tuhoja ja vahinkoja, jotka aiheuttavat taloudellisia tappioita ja heikentävät tulevaisuuden tuotto-odotuksia. Toinen ja ehkä merkittävin on ilmastonmuutoksen aiheuttama siirtymäriski, joka liittyy siihen, miten ja kuinka nopeasti maailmantalous ja investointivirrat käännetään ilmastotieteen edellyttämälle vähennyspolulle.

Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen tarkoittaa, että merkittävä osa maapallon fossiilivarannoista pitää jättää hyödyntämättä ja tämä puolestaan tarkoittaa huomattavaa taloudellisen varallisuuden uudelleenarvottamista. Samalla se herättää kysymyksen siitä, miten fossiilisten polttoaineiden tuottamisesta riippuvaiset yritykset ja valtiot, kuten Venäjä tai Saudi-Arabia, pystyvät sopeutumaan muutokseen.

Maailmantalouden kannalta tärkeä kysymys on millä aikataululla siirtymä vähähiiliseen talouteen tapahtuu ja mitkä rahoitusjärjestelmän osat ovat vaarassa tämän muutoksen keskellä. Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney on puhunut ”horisontin tragediasta”, joka tarkoittaa sitä, että pitkän aikavälin riskit eivät näy sijoitusten nykyhinnoissa. Mitä pidemmälle sijoitusten tuotto-odotukset lasketaan, sitä suurempi on riski sille, että ne ovat pielessä.

Sijoitusmaailman muutosta voi olla vaikea uskoa, jos seuraa tiettyjen maiden poliitikkojen, kuten Yhdysvaltain Donald Trumpin tai Brasilian Jair Bolsonaron kannanottoja ja toimintaa. Esimerkiksi Trumpin hallinnon pyrkimys on ollut vähätellä ja heikentää keskustelua ilmastonmuutoksen riskeistä ja rampauttaa Obaman ilmastopolitiikan saavutuksia. Edes maailman suurin talousmahti ei voi kuitenkaan paeta niitä fyysisiä ja taloudellisia tekijöitä, joita ilmastonmuutokseen liittyy.

Trumpin hallinnon toimet asettuvat mielenkiintoiseen kontrastiin, kun katsoo miten sijoittajat ajattelevat tilanteen vaikuttavan niihin. Maailman suurin varainhoitaja Blackrock totesi raportissaan viime vuonna, että poliitikkojen henkilökohtaiset näkemykset ilmastonmuutoksesta ovat merkityksettömiä. Konsensus on, että muutos on vääjäämätön ja tästä syystä yksittäisten toimijoiden ajattelulla ei ole enää merkitystä.

Hyvä esimerkki tästä on ollut amerikkalaisten energiayhtiöiden vaimea reaktio Trumpin lupauksiin tuoda kivihiili takaisin energiapalettiin. Suurin osa yhtiöistä on todennut, että presidentin päätöksillä ei ole vaikutusta heidän pitkän aikavälin investointisuunnitelmiinsa, koska näkemys riskeistä ja mahdollisuuksista on muuttunut pysyvästi.

Minulta kysytään usein, olenko ilmastonmuutoksen suhteen optimisti vai pessimisti. Viime aikoina olen vastannut tähän kysymykseen, että en ole kumpaakaan. Mutta olen päättäväinen. Meillä on olemassa kaikki tieto, teknologia, välineet ja ymmärrys ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi. Nyt on enää kyse siitä, onnistutaanko vaadittu muutos toteuttamaan yhteiskunnallisesti ja nykyisten päätöksentekojärjestelmämme puitteissa hallitulla tavalla. Olen myös vakuuttunut, että politiikan tutkimusta ja meitä poliitikan tutkijoita tarvitaan tässä työssä ehkä enemmän kuin koskaan.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Tampereen yliopiston poliitikan tutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestön 4/2019 numerossa.