perjantai 18. joulukuuta 2015

Pariisin ilmastosopimus on historiallinen läpimurto - kritiikki sen heikkouksia kohtaan on hampaatonta.


Isäntämaa Ranskan puheenjohtaja Laurent Fabius. 
  • Pariisin sopimus on lähes millä tahansa kriteerillä arvioituna historiallinen läpimurto
  • Pariisi on käännepiste vähähiilisen tulevaisuuden luomisessa
  • Sopimus sisältää kaikki rakennuspalat kunnianhimoiselle, pitkäaikaiselle ja dynaamiselle ilmastopolitiikalle
  • Pariisin antama signaali maailmalle on selkeä ja reaktiot ovat olleet toivotun mukaisia
  • Sopimusta kohtaan esitetty kritiikki (mm. laillinen sitovuus) osoittautuu ilmastoneuvotteluiden historian valoissa hampaattomiksi
***

Lauantai 12.12.2015 tulee jäämään historiankirjoihin. Kaikki maailman maat sopivat tuolloin ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa kattavasta, kunnianhimoisesta  ja laillisesti sitovasta ilmastosopimuksesta. Sopimusta kuvattiin ensiarvioissa mm. läpimurroksi, käänteentekeväksi ja historialliseksi. Se saattaakin osoittautua lähihistoriamme merkittävimmäksi monenkeskiseksi neuvottelutulokseksi.  

Väite on tietenkin kova, mutta vahvasti perusteltavissa. Koskaan aiemmin ei ole pystytty saavuttamaan yhteisymmärrystä tämän mittaluokan globaalista ongelmasta sekä ennen kaikkea tavoitteesta ja keinoista sen ratkaisemiseksi. On tärkeää muistaa Pariisin sopimuksen taustalla oleva massiivinen haaste eli fossiilisten energiavarojen käyttö. Sopimukseen kirjatut tavoitteet tarkoittavat, että merkittävää osaa maailman valtioiden hallussa olevista fossiilivarannoista ei voida käyttää. Siinä mielessä Pariisin sopimus on merkittävä käännepiste vähähiilisen tulevaisuuden luomisessa. 

Pariisin sopimuksen sisältö yllätti monet kokeneetkin neuvottelijat. Reaktiot sopimukseen ovat olleet pääosin positiivisia. Soraääniä on toki myös kuultu. Sopimus ei tietenkään ole täydellinen. YK:n entisen pääsihteerin Dag Hammarskjöldin sanoin YK:ta ei luotu viemään ihmiskuntaa taivaaseen, vaan pelastamaan se helvetiltä. Tavoitteiden ja toimien välillä on ammottava kuilu. Jotkut maat saivat enemmän kuin toiset. Kyse on kompromissista 195 maan välillä, jossa jokainen kirjattu sana on ollut vuosien neuvottelun tulos.

Yleinen konsensus on kuitenkin, että Pariisin teksti sisältää vaadittavat palaset ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi. Nyt ei ole enää kysymys siitä voidaanko ja pitääkö ongelma ratkaista, vaan siitä miten se ratkaistaan. 

Sopimuksen syntyminen on erittäin merkittävä asia monestakin syystä. Tärkein on varmasti se, että globaalin sopimuksen syntymisen jälkeen yksi suurimmista tekosyistä toimimattomuudelle on poissa. Yksikään maailman maa ei enää piiloudu jonkun toisen taakse. 

Tärkein ja monien esittämä kysymys on tietenkin se, että onko sopimus riittävä ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi. Aloitetaan kuitenkin lähes itsestään selvän asian toistamisesta. Yksikään sopimus ei yksinään ratkaise ilmasto-ongelmaa. Yhdenkään sopimuksen poissaolo ei  kumoa jo saavutettua edistystä, jota eri maat,  yritykset, kunnat ja kaupungit ovat tehneet ja tulevat tekemään. 

Tämä fakta oli jo hyvin etukäteen useimpien tiedossa. Pariisista odotettiin selkeää signaalia siitä, mihin maailma on menossa ja mihin investoinnit kannattaa jatkossa suunnata. Nyt sellainen tuli päätellen sekä vähähiilistä tulevaisuutta edistävien että sitä vastustavien intressiryhmien reaktioista. 

Mitkä sitten ovat Pariisin sopimuksen keskeiset onnistumiset?
  • Kattavuus: sopimuksen ovat hyväksyneet kaikki maailman maat ja sen yhteydessä annetut päästövähennyslupaukset kattavat 98 % globaaleista päästöistä. Aiemmat sopimukset ovat koskeneet vain pientä määrää teollisuusmaita ja niiden kattavuus on ollut vähäinen. 
  • Kunnianhimo: Pariisin sopimuksessa ilmaston lämpeneminen pyritään rajoittamaan reilusti alle kahteen, jopa 1,5 Celsius-asteeseen. Tavoitetta kiristettiin loppumetreillä puolella asteella pienten saarivaltioiden vaatimuksesta. Maiden esittämät tavoitteet eivät riitä lämpenemisen rajoittamisessa sovittuihin rajoihin, mutta ne ovat merkittävä harppaus kohti sitä. 1,5 asteen tavoitteen saavuttaminen on erittäin haastavaa ja tulee vaatimaan ennennäkemätöntä poliittista tahtoa, massiivisia investointeja ja teknologista kehitystä. On kuitenkin parempi asettaa tavoite korkealle ja pyrkiä siihen kuin asettaa rima liian matalalle jo lähtökuopassa.
  • Vaikuttavuuden parantaminen: sopimuksen laadinnassa on otettu oppia erityisesti Kööpenhaminen kokouksen epäonnistumisesta, ja siitä mikä on mahdollista kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Erityisesti Yhdysvaltojen vaatimuksesta päästövähennykset eivät ole osa itse sopimusta ja siten laillisesti sitovia. Jotkut ovat kritisoineet lähestymistapaa, mutta neuvottelujen historiaa tunteville kritiikki on hampaatonta. Yli 20 vuoden ajan laillisesti sitovaa päästövähennystä yritettiin ja joka kerta siinä epäonnistuttiin. Tärkein kriteeri on sopimuksen vaikuttavuus ja siinä suhteessa uusi lähestymistapa on jo nyt osoittautunut valovuosia tehokkaammaksi keinoksi kuin Kioton pöytäkirjassa valittu polku yrittää sopia etukäteen laillisesti sitovista ja kaikkia velvoittavista tavoitteista. On myös tärkeää muistaa, että Kioton laillisella velvoittavuudella ole ollut juuri merkitystä, koska mitään tehokasta rankaisumekanismia ei YK-tasolla ole olemassa. Porkkanat toimivat keppiä paremmin. 
  • Maiden välisen yhteistyön mahdollistaminen ja siihen kannustaminen: sopimus itsessään mahdollistaa ja kannustaa maita toimimaan yhdessä rankaisemisen sijaan. Tämä koskee mm. teknologiaa, markkinamekanismeja, metsiä ja ilmastorahoitusta. 
  • Pitkäaikaisuus ja dynaamisuus: sopimus on rakennettu pitkäaikaiseksi ja se sisältää mekanismin, jolla tavoitteita voidaan säännöllisesti tarkistaa ja kunnianhimoa nostaa. Neuvotteluissa voidaan keskittyä nyt toimeenpanoon, yhteistyöelementtien vahvistamiseen ja kunnianhimon nostoon historiallisen taakanjaon sekä sormilla osoittelun sijaan.
Pariisin ilmastosopimus on historiallinen ja lähes millä tahansa kriteerillä arvioituna parempi kuin ennalta odotettiin. Lopputuloksen aiheuttamat reaktiot maailmalla luovat uskoa sille, että Pariisin lähettämä viesti on kuultu. Se on vahvistanut vähähiilisen tulevaisuuden puolesta puhuvien tahojen itseluottamusta ja heikentänyt vastaavasti kehitystä jarruttavien äänenpainoja. Sopimus itsessään ei ratkaise tietenkään mitään, vaan todellinen työ päästöjen vähentämiselle on nyt edessä. Maailman maat ovat asettaneet tavoitteen ja suunnan. Nyt meidän jokaisen pitää tehdä kaikkemme, että ne myös saavutetaan. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti