Teksti on julkaistu Sitran Energiakäänne-blogissa 10.6.2013
Kuva: Tokyo Times |
Huhtikuussa Saksassa tehtiin uusi maailmanennätys. Ympäri maata sijaitsevilla aurinkopaneeleilla tuotettiin yhden päivän aikana energiaa yhteensä 167 GWh. Tämä on määrä, joka vastaa karkeasti 34 tuhatta tonnia öljyä tai kahdeksan ydinvoimalan päivätuottoa. Aurinkoisina päivinä Saksa pystyy tuottamaan yli 12 % tarvitsemastaan sähköstä auringolla. Maasta onkin tullut lyhyessä ajassa maailman johtava aurinkoenergian tuottaja.
Miksi aurinkoenergia menestyy Saksassa?
Syy on yksinkertainen. Puolet aurinkoenergiaa tuottavista järjestelmistä
on yksityisten kansalaisten omistamia ja syöttötariffi takaa pitkän
aikavälin tuoton. Alalle syntyvien työpaikkojen lisäksi tavalliset
ihmiset näkevät järjestelmän konkreettiset hyödyt omassa elämässään.
Hyötyjen jakautuminen laajalle yhteiskuntaan takaa järjestelmän
poliittisen suosion.
Toinen syy aurinkoenergian menestykselle on
hyvin suunniteltu ja toteutettu toimintaympäristö. Saksassa neljän
kilowatin aurinkojärjestelmän asentaminen on yli puolet halvempaa kuin
Yhdysvalloissa. Ero ei johdu teknologiasta vaan halvemmista
hallinnollisista kustannuksista, kuten suunnittelusta, luvista ja
asennuksista. Parhaimmillaan Saksassa järjestelmän asentaminen ja
verkkoon liittäminen onnistuu viikossa. Useat lupa-asiat, kuten
rekisteröinti syöttötariffia varten, tehdään verkossa. Taloudellisesti
kannattava ja yksinkertainen järjestelmä puree kuluttajiin.
Aurinkoenergian
kasvu on ollut menestystarina. Haasteitakin toki riittää. Halvat
kiinalaiset aurinkopaneelit uhkaavat kotimaista tuotantoa. Hajautettu
tuotanto vaatii investointeja sähköverkkoon ja säätökapasiteettiin.
Viime vuonna saksalaiset poliitikot huolestuivat aurinkoenergian
liiallisesta suosiosta, koska järjestelmä syö jo lähes puolet
uusiutuvien rahoituksesta.
Aurinko rikkoo myös energiamarkkinoiden
valtasuhteita. Suuret energiayhtiöt ovat huolissaan omasta
kannattavuudestaan. Monet ennustavat, että hajautettu tuotanto tekee
energiamarkkinoille saman kuin Internet teki viestinnälle. Valta siirtyy
ylhäältä johdetusta, keskitetystä järjestelmästä paikalliseen ja
hajautettuun tuotantoon. Samalla entiset toimintamallit murtuvat.
Kaikista
haasteista huolimatta Saksa osoittaa konkreettisesti esimerkillään,
että aurinkoenergia on toimiva ratkaisu suuren, teollistuneen maan
energiatarpeiden tyydyttämiselle. Tämä esimerkki toivottavasti inspiroi
myös Suomessa tarttumaan rohkeasti aurinkoenergian lähes rajattomiin
hyödyntämismahdollisuuksiin.